Kajaanin Edustushokki ry:n konkurssi nostaa Imatran Ketterän Mestikseen

31.5.2017

Tämä päätös tulee muuttamaan myöskin Suomi-sarjan sarjaohjelmia ja pudottaa joukkuemäärän viiteentoista, ellei sitten Ketterän paikkaa tarjota karsinnoissa seuraavaksi sijoittuneille Pepolle(Lappeenranta), Kiekkokoplalle(Joensuu) tai jopa Hokille?

Jääkiekkoliitto ilmoitti 24.5., ettei lisenssikomitea myöntänyt Kajaanin Edustushokki ry:lle sarjalisenssiä Mestikseen. Kajaanin Edustushokki ry puolestaan tiedotti 30.5. hakeutuvansa konkurssiin. Hokin konkurssi tietää sitä että Imatran Ketterä nousee Mestikseen kaudelle 2017-18. Jääkiekkoliiton liittohallitus päätti asiasta torstaina 31. toukokuuta.

Ketterä oli ilmoittanut Kajaanin Edustushokki ry:n kielteisen lisenssipäätöksen jälkeen Jääkiekkoliittoon valmiudestaan ottaa sarjapaikka vastaan, jos sellaista heille tarjotaan. Ketterä oli myös valmistautunut asiaan valmistelemalla vaadittavat lisäselvitykset, jos oikeus hakea sarjalisenssiä Mestikseen aukenee.

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea pystyikin nyt lyhyellä varoitusajalla käsittelemään jo aiemmin myönnetyn Suomi-sarjan sarjalisenssin lisäksi toimitetut vaadittavat tiedot Mestiksen sarjalisenssiä varten ja päätti 31.5. Mestiksen sarjalisenssin myöntämisestä Ketterä ry:lle sarjakaudelle 2017-18.

Edelleenkin mitä tämä vaikuttaa Suomi-sarjaan, no ainakin se viivästyttää edelleen kauteen valmistautumista, kun sarjaohjelmien lisäksi mistään muustakaan ei ole vieläkään täyttä varmuutta. Taustajoukot seuroissa odottavat varmaan kuumeisesti, koska pääsevät aloittamaan kausikorttienmyynnin, julkistamaan harjoitusotteluita ja myös mahdollista Suomen-Cupin ohjelmaa. Eiköhän liitosta kuitenkin totuttuun tapaan tule aika nopealla aikavälillä taas lisää uutisoitavaa, ehkäpä mahdollisesti jo loppuviikosta.

Etelä-Saimaa uutisoi aiheesta jo näin.

Lue koko Jääkiekkoliiton uutinen täältä.