KHT - Haukat 4-3 (1-0, 2-2, 1-1)

24.9.2017

Isomäen Areena valmiina koitokseen
Isomäen Areena valmiina koitokseen

Lauantaina mentiin eikä meinattu ja sunnuntaina oli sitten vähän erillainen ottelu, joka ratkaistiin kuitenkin lopulta samalla lailla ylivoimalla

Pienestä se on ollut kiinni molemmissa viikonlopun otteluissa ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.

Tämä ottelu ei aivan vauhdiltaan noussut edellisen ottelun tasolle, mutta pikkuhiljaa päästiin peliin kuitenkin paremmin mukaan. Ajassa 09.44 Haukoille rangaistus, josta KHT rokotti ylivoimalla 1-0 johtoon viimeistelijänä Toni Lampo Jere Lehtosen ja Teemu Korvenpään esityöstä. Enempää pöytäkirjamerkintöjä ei erässä nähty vaikka Haukoillakin oli maalipaikkansa.

Toiseen erään lähdettiin painamaan lisää kaasua, mutta se näkyi sitten lähinnä molempien rangaistuksina. Haukoille erän toinen rangaistus ja ajassa 31.31 KHT siirtyi 2-0 johtoon komealla ranteella viimeistelijänä Aleksi Valla syöttäjinä Robin Leppänen ja Kasperi Nuto. Haukat ei tästä häkeltynyt vaan 2-1 kavennus syntyi komean kuvion päätteeksi ajassa 33.12 Vikke Terhon lavasta Kari Kärnän ja Jimi Toivosen esityöstä. Seuraavaksi sitten Haukoille jälleen rangaistus ja ajassa 34.49 KHT:n ylivoima toimi jälleen ja tällä kertaa kokenut Atte Valli pisti kovalla ranteella lukemiksi 3-1 Aleksi Vallan ja Kasperi Nuton esityöstä. Erän lopulla Haukoille sitten kavennus ajassa 38.57, kun Osku Tihveräinen pisti "onetimerilla" upeasti lukemiksi 3-2 Ramil Jokisen aloitusvoitosta. 

Haukat pisti vielä lisää kaasua ja hyvän karvauksen tuloksena ajassa 42.07 Kari Kärnä pisti ranteet lukkoon ja lukemiksi taululle muuttui 3-3. Tästä saatiin tietysti vielä lisää virtaa ja ei se ollut kuin ajan kysymys milloin siirrytään johtoon, mutta, mutta sitten pienen oman pään lapsuksen kautta KHT rokotti ankarasti johtolukemiksi 4-3 ajassa 45.58 Aaro Aaltosen toimesta Joel Ojalan esityöstä. Haukat lähti painamaan sisuuntuneena päälle ja se aiheutti rangaistuksia kotijoukkueelle, mutta ne tärkeimmät elikä maalit jäivät lopulta uupumaan. Haukat otti ottelun lopulla vielä maalivahtin pois, mutta tasoitusta ei vain saatu aikaiseksi hyvistäkään yrityksistä huolimatta.

Ensimmäinen viikonloppu on sarjasta takana ja vielä mentiin ilman pisteitä, mutta hyvin oltiin kuitenkin molemmissa otteluissa kartalla ja vielä kun saadaan viilattua se ylivoima/alivoima kohdilleen, niin eiköhän sieltä ala pisteitä ropista plakkariin. Haukkojen seuraava ottelu on ensi torstaina K-Rauta Areenalla ja vastaan asettuu silloin FPS Forssasta, tervetuloa kanuustamaan ja viihtymään jälleen Haukkaluolaan. 

Ottelun tilastot löytyvät täältä.    

Videokooste ottelusta löytyy täältä.