Haukat - Hokki 4-8 (1-1, 2-5, 1-2)

8.10.2017

Runsaslukuinen yleisö näki värikästä sunnuntaikiekkoa, josta ei tapahtumia puuttunut, mutta ylemmän sarjan kokemuksella vieraat kuittasivat lopulta ottelusta kuitenkin täyden pistepotin

Kovalla kädellä koulitaan tällä hetkellä Haukkalaumaa, kun maaleja hylätään tai ei nähdä kiekon käyneen maalissa ja naapuri sitten kuittaa kovalla prosentilla tilanteet toiseen päähän, mutta näillä mennään ja opitaan kokoajan lisää kaikesta.

Haukat aloitti jälleen hyvin kotipelinsä ja loi hyviä paikkoja ensimmäisillä minuuteilla. Liika innokkuus johti ylipelaamiseen hyökkäyssiniviivalla ja ajassa 3.07 Hokin Niko Saarenpää pääsi laidasta vastahyökkäykseen ja latasi taidokkaasti lämärillä takakulmaan lukemiksi 0-1 syöttäjinä Peter Gapa ja Mikko Heiskanen. Tämän jälkeen Haukat pääsi ylivoimalle, mutta tulosta ei vielä syntynyt hyvistäkään paikoista. Ajassa 4.10 Haukat pääsi maalaaman tyhjiin "kenttämestarin erikoisesta", maali kuitenkin hylättiin syystä joka ei kyllä kestä päivänvaloa(rangaistus), mutta näillä mennään. Erän lopulla sitten Haukoille jälleen rangaistus, mutta se kääntyikin sitten iloksi, kun Ramil Jokinen paukutti kiekon alivoimalla "ylämummoon" ajassa 18.41 lukemiksi 1-1 syöttäjänä Osku Tihveräinen. Niihin lukemiin erä sitten päättyikin.

Toinenkin erä aloitettiin jälleen hyvin ja paikkoja oli maalaamiseen, mutta hyvin pelannut Hokin Severi Kinnunen nollasi kuitenkin tilanteet. Se sanonta, se sanonta, Haukat pääsi hyvään paikkaan Hokin päässä, mutta tilanne kääntyi kuitenkin toisinpäin, kun Hokki kasasi rivinsä ja käynnisti hyökkäyksen omasta päästä ja ajassa 23.45 Jaakko Heiskanen pääsi ujuttamaan lopulta kiekon pussiin lukemiksi 1-2 syöttäjänä Peter Gapa. Eipä siinä kauaa mennyt kun Hokki onnistui maalaaman jälleen, kun Riku Korhonen ohjasi vartalolla Ramirez Salinasin siniviivalta lähettämän kiekon maalin perukoille lukemiksi 1-3 ja toisena syöttäjänä oli Heikki Klemetti. Haukat jatkoi edelleen hyviä otteitaan ja pystyi luomaan hyvin paikkoja Hokin päätyyn, mutta ne lukemat taululla vain pysyivät muuttumattomina, vaikka välillä jo ehdittiin maaliakin tuulettamaan. Kovaa koulitaan tällä hetkellä Haukkalaumaa, kun ensin lyödään maila käsistä ja sitten vielä pitäisi mailattomana estää maalinteko, joten lopulta ajassa 30.56 Hokin Riku Korhonen sitten maalasi illan toisellaan lukemiksi 1-4 Alejantro Ramirez Salinasin ja Heikki Klemetin syötöistä. Jo seuraavassa vaihdossa Hokki siirtyi jo 1-5 johtoon Erno Räisäsen "onetimerilla" Roberts Locansin ja Liulchuk Oleksandrin esityöstä. Tämän jälkeen Haukat otti aikalisän ja se näköjään tehosi kun vähän sen jälkeen verkko alkoi heilumaan. Aloitusvoitto Hokin päädyssä ja JP Jokinen siirtää kiekon Sami Mikkoselle, joka täräyttää ykkösellä kiekon maalille ja tolpasta ponnahtaneen kiekon Joonas Kirjonen pistää varmasti pussiin lukemiksi 2-5 ajassa 34.06. Vähän myöhemmin hyvä ote jatkui ja Daniil Seppenen avasi loistavasti pitkällä syötöllä kiekon siniviivalla odottaneelle Nikolas Ulessille, joka veti kovan lämärin kohti maalia ja Severi Kinnunen haparoi torjunnassaan, joten Jonne Juntheikki pisti irtokarat nätisti sisään lukemiksi 3-5 ajassa 35.14. Nyt oli sitten Hokin vuoro ottaa aikalisä. Haukat jatkoi hyviä otteitaan, mutta tilanteet eivät vain muuttuneet maaleiksi. Erän lopulla sitten Hokki pääsi maalaamaan taukojohdoksi 3-6 Peter Gapan toimesta, kun hän laittoi teille tietämättömille pomppineen "flipperikiekon" pienestä kulmasta maalin perukoille ajassa 39.29 syöttäjinä Niko Saarenpää ja Jaakko Heiskanen.

Kolmanteen erään Haukat vaihtoi sitten maalivahtia ja maalin suulle luisteli Juuso Laukkanen. Haukat oli edelleen hyvin pelissä mukana ja tilanteet aaltoilivat puolelta toiselle. Ajassa 47.16 Niki Kaila pisti namupassin kulmasta "ringetellä" odottaneelle JP Jokiselle, joka laittoi ranteet lukkoon ja lukemiksi 4-6. Tästähän saatiin vielä ottelu sanoivat kaikki.Ajassa 54.33 nähtiin sitten illan komein osuma, kun Jaako Heiskanen nosti maalintakaa yli maalin ja Niko Saarenpaa kuoletti kiekon kädellään lapaan ja pisti illan toisellaan lukemiksi 4-7, toisena syöttäjänä oli Peter Gapa.Neljä minuuttia ennen loppua Riku Korhonen pisti illan kolmanneellan vuorostaan ranteet lukkoon ja täräytti ranteella Laukkasen pullon komeaan lentoon loppulukemiksi 4-8 syöttäjinä oli Heikki Klemetti ja Niki Huovinen.

Yleisö sai taas tapahtumia koko rahan edestä, mutta toivotaan että jatkossa ne kääntyvät kotijoukkueelle pisteiksi. Haukkojen nälkäisin pelaaja oli Perttu Lesch. Seuraavan kerran nähdään jo torstaina, kun Haukkojen vieraaksi saapuu HCIK Kaarinasta, tervetuloa jälleen viihtymään ja kannustamaan Haukkoja näissä tiukoissa pistejahdeissa. 

Ottelun tilastot löytyvät täältä.

Ottelun maalikooste löytyy täältä.