Haukat - Muik Hockey 7-2 (1-2, 2-0, 4-0)

3.3.2018

Haukkojen "diesel" lähti tahmeasti käyntiin, mutta lämmettyäään se teki lopulta vakuuttavaa tulosta

On nää niin erillaisia kuin sarjapelit, kun joukkueet pelaavat paineet päällänsä sarjapaikasta. Ihan mitä vaan voi tapahtua ja pieniin asoihin pelit yleensä ratkeavat.

Ensimmäisessä erässä vieraat siirtyivät harhasyötöstä johtoon jo 11 sekunnin kohdalla. Haukat tasoitti hienosti ylivoimalla erän puolivälissä lukemiksi 1-1. Heti perään sitten Haukoille rangaistus ja vieraat pistivät ranteella "ylämummoon" lukemiksi 1-2. Näihin lukemiin erä sitten päättyikin. 

Toiseen erään Haukat alkoi saamaan hieman paremmin konetta käyntiin. Se poiki sitten muutamia rangaistuksiakin, mutta alivoima oli kuitenkin betonia ja lisämaaleja ei nähty. Erän puolivälissä alkoi sitten tapahtumaan, kun Haukat tasoitti pelin hienosti veskarin patjasta kimmonneesta irtokiekosta lukemiksi 2-2. Haukkojen peli alkoi pikkuhiljaa kulkemaan ja 3-2 lukemat syntyivätkin sitten pari minuuttia myöhemmin. Näihin lukemiin erä päättyi vaikkakin paikkoja oli tehdä enemmänkin maaleja.

Kolmanteen erään hyvä tekeminen jatkui ja se pisti vieraat ottamaan rangaistuksia. Kahden miehen ylivoimalla Haukat pisti hienosti lukemiksi jo 4-2. Minuutin päästä syntyikin jo sitten upeasti 5-2 lukemat. Haukat hallitsi ottelua ja vieraat ottivat vielä aikalisän neljä minuuttia ennen loppua. Veskari pois maalista ja sitten yrittämään kavennusta. Haukat pisti kuitenkin tyhjiin vielä kaksi maalia lisää ja näin ottelu päättyi lukemiin 7-2.

Sami Helenius kommentoi ottelua seuraavasti: 1.erä varmaankin lähes tulkoon kauden huonoin. Tekemisen taso kaikessa muussa paitsi yveessä huolimatonta ja laiskaa. 2.erä parempaa ja 3.erä jo sillä tasolla mihin joukkue pystyy. Erikoistilanne pelaaminen ok. 4 ketjun pumputtaminen toimi ja Muikkila väsyi mitä pidemmälle peli eteni. Tänään on tiedossa kova peli jossa maltti nousee isoon rooliin! 

Haukkojen nousujohteinen peli toi lopulta selvän voiton ja siirtyi otteluvoitoissa 2-1 johtoon. Haukkojen nälkäisin pelaaja oli JP.Jokinen. Swartzkopf palkitsi Haukoista T.Walleniuksen ja vieraista A.Gornostajevin. Sunnuntaina on Haukoilla sitten ensimmäistä kertaa mahdollisuus poikkaista sarja Muikkilassa, mutta niinkuin tiedetään niin kotijoukkue ei tule myymään nahkaansa halvalla ja kova peli tullaan varmasti näkemään. 

Ottelun tilastot löytyvät täältä.