Päävalmentaja Sami Heleniuksen mietteitä ensimmäisestä Suomi-sarja kaudesta

18.3.2018

Sami pisti nippuun ensimmäisen kauden Suomi-sarjassa ammattimiehen ottein

Alkukaudesta ehjän 60 minuutin pelaaminen, henkilökohtaiset virheet ja puolustusnöyryyden puuttuminen sakotti pisteiden metsästystä. Marraskuun puolivälin jälkeen aina vuoden vaihteeseen asti tuli joukkueelle hyvä jakso mm. 4 ottelun voittoputki. Tämän vuoden puolella pelin taso laski ja varsinkin loppusarjan alkupuoli oli vaikeaa. Runkosarjan 2 viimeistä peliä todella ohuella rosterilla oli ihailtavaa sitoutumista joukkueelta, joista saaliina oli 2 vierasvoittoa. Playoutit olivat todella tiukkaa vääntöä, mutta onneksi saavutetun kotiedun turvin Järvenpäässä pelataan SUOMI-SARJAA myös ensi kaudella. Opiksi on otettu monessa asiassa ensikautta silmällä pitäen. Seurayhteisö KjtHaukkojen kanssa olisi mielestäni ehdoton, jolloin pelaajia pystyttäisiin siirtämään koko kauden ajan tarvittaessa ilman siirtomaksuja. Harjoitusmääriä Off-seasonilla nostetaan ja pelaajien sitoutumista Haukkakiekkoon painotetaan vahvemmin. Uuden kauden valmistaminen aloitetaan 3.4 tiistaina klo 19.00 avointen jäiden merkeissä ja paikalle klo 18.00. Uudet pelaajat tervetuloa!

Terveisin ylpeä Haukkavalmentaja Helmeri!
p.
0503408699