Uutisia

Muutama vuosi sitten käynnistetty nuorennusleikkaus saa jälleen hienoa jatkoa ja on todella ilo nähdä nuorten pelaajien kiinnostus Haukkoja kohtaan
Mielenkiintoinen sarjaohjelma on julkaistu, etelän lohkossa on bussimatkustelut saatu minimiin, joten lyhyet välimatkat mahdollistavat aikaisempaa enemmän myöskin arkipelejä
Kolminkertainen sarja ja lisäksi yksinkertainen paikallinen välisarja, kauan toivottuja muutoksia tulee myös pudotuspeleihin
Radanvarsisarja palaa vuosien tauon jälkeen, nyt on saatu aikaiseksi todellinen etelän lohko höystettynä mielenkiintoisilla paikallisväännöillä
Ari Kuisman parivaljakkona kaudella 2014-2015 toiminut Jeskanen palaa Haukkojen valmennukseen joukkueen päävalmentajana ja Köpä jatkaa edelleen taustajoukoissa
Suomi-sarjan karsintojen toinen vaihe on peruttu, koska kiinnostuneita II-Divisioonan lohkovoittajista karsintaan oli lopulta vain kaksi
Haukkojen kovin haastaja Titaanit jatkaa kauttaan Suomi-Sarjan karsintoihin, koska olivat sen jo etukäteenkin ilmoittaneet liittoon, niinkuin Haukatkin olivat tehneet. Fairplay tilaston kakkospaikka ja playoffien yleisöennätys 840 jäivät lopulta kuitenkin hienosti Haukkojen nimiin ja se osoittaa että potentiaalia löytyy edelleen jatkossa vaikka mihin
Kauden ennätysyleisön edessä mentiin lopulta pitkän kaavan mukaan ja tunnelma oli katossa koko upean tapahtuman ajan, Keravalaiset olivat lopulta onnekkaampia viimeistelyssä ja ottivat väkisin jatkoerässä Rautaliigan finaalipaikan, joten onnittelut siitä venymisestä
Tiukkaa playoff-kiekkoa nähtiin tänään Keravalla, jonka Haukat sitten väänsi väkisin kolmannessa erässä selkeäksi voitoksi
Haukat selvitti tiensä suoraan kahdessa pelissä välieriin, mutta KJT M ratkaisi ottelusarjan lopulta kahden tasapelin jälkeen seuranneen jatkoerän viimeisillä sekunneilla, joka oli hienoa venymistä
Haukat oli valmistaunut todella hyvin otteluun ja se näkyi heti ottelun ensi minuuteista lähtien
Viikingit onnistui maalinteossa ensimmäisessä erässä Haukkoja paremmin, mutta erän lopun ylivoimamaali laukaisi sitten Haukkojen maalihanat toisessa erässä ja kolmannessa laitettiin vielä yksi maali sinetiksi ottelun voitolle
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Haukat saa vastaansa viimevuotiseen tapaan Viikingit Vuosaaresta ja revanssin paikkahan siinä on kyseessä
Haukat lisäsi vauhtia tasaiseen tahtiin ja lopputulos oli lopulta selkeä voitto
Runkosarja saadaan päätöseen viikonloppuna, viisi kärkiporukkaa ovat jo selvillä, mutta sijoissa 6-10 voi vielä tapahtua muutoksia