Uutisia

Siipirikkoinen Haukat järjesti todellisen pyörremyrskyn Kirkkonummen lauantai-iltaan, nyt ei höllätty pätkääkään ja jälki oli sen mukaista
Sunnuntaikiekkoa nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Järvenpäässä runsaslukuisen yleisön edessä, mutta ei se muuttanut siipirikkoisena otteluun lähteneen Haukkojen työmoraalia pätkääkään, ottelua hallittiin kaikki kolme erää, joista toinen erä oli sitten vähän sekavampaa vääntöä, jossa maaleja ei lopulta nähty.
Haukkojen lauantailöylyt oli jälleen maineensa arvoinen tapahtuma. Hyvinkääläisten kiuas vaan lämpeni lopulta ylikuumaksi ja törkeyksien viljely kentällä sekä katsomossa kaikkia kohtaan ei todellakaan ole sopivaa käytöstä perhetapahtumassa varsinkin kun esiottelussa jo pelasivat Haukkojen ja Ahmojen -09 junnut, jotka toivottivat molemmat joukkueet jäälle hienosti heti pelin alkuun
Pitkän kaavan mukaan mentiin sarjan kärkiottelussa Kauniaisissa. Haukat hallitsi hienoisesti kaksi erää ja sitten toisen erän lopulla alkoi tuttu hämmentäminen kotijoukkueen ollessa tappiolla, kokematon tuomarikaksikko ei tätä tajunnut ja paljon jäi puhaltamatta minuutteja
Runsasluinen yleisö sai jälleen totuttuun tapaan vastinetta koko rahalle. Wolf tuli Järvenpäähän puolustamaan ja iskemään vastaiskuista, mutta se ei vaan tänään riittänyt vahvasti pelannutta kotijoukkuetta vastaan
Haukat tarjosi jälleen jännittävää viihdettä, ensimmäinen erä oli hallussa, toisen erän ote menetettiin vieraille hyvän alun jälkeen ja kolmannessa jälleen hallittiin ja se pisti varmaan tyytyväiseksi, kun vieraat päästettiin sitten lopulta maalin päähän, mutta täydet pisteet kuitenkin hienosti kotiin ja vielä tukevampi kakkospaikka sarjassa heti Granin vanavedessä on tosiasia
Lauantailöylyt antoi taas jälleen kerran jännitystä koko rahan edestä melkein kolmellesadalle silmäparille. Haukat pelasi ottelun nousujohteisesti ja korjasi lopulta täyden pistepotin tehdessään viimeisen maalin vielä tyhjiin
Keskiviikko ja visiitti taas muutaman vuoden tauon jälkeen Riihimäen hornankattilaan muodustui lopulta myrskyvaroitukseksi Vantaan tapaan, kun Haukat painoi neljällä sylinterillä ilman rajoittimia selvään voittoon
Sisuuntunut Salamat antoi hyvän vastuksen Haukkaluolassa ja pitkän kaavan mukaan sitten lopulta haettiinkin ratkaisua runsaslukuisen yleisön edessä
Harvinaista herkkua tarjotaan kannattajille lokakuussa lauantailöylyissä, neljä kotiottelua ja niistä kaksi on paikallisvääntöjä
Aika kolmijakoinen oli tämäkin ottelu Vantaata vastaan, hyvin lataunut Haukat lähti viemään ottelua alusta lähtien ja se alkoi sitten pikkuhiljaa näkymään tulostaulullakin, toiseen erään Haukat nosti jalkaa varmaan tahtomattaan kaasulta ja niin kotijoukkue pääsi mukaan kyytiin, kolmanteen erään sitten jalka takaisin kaasulle, niin voittajasta ei sitten lopulta jäänyt epäselvyyttä ja se turhautti kotijoukkueen jäähyilemään
Kulunut viikko harjoiteltiin hyvin ja viikon päätteeksi otettiin voitto väkisin ja ansaitusti tästä taistelusta Järvenpäähän
Puitteet olivat kohdallaan kotiavauksessa, tunnelma oli katossa ja aloituskiekon kävi tyylikkäästi pudottamassa pitkän linjan kiekkomies Kalevi Tihveräinen
Sipoon ensimmäinen ottelu Rautaliigassa ei päättynyt heille mieluisasti, mutta tunnelma "pakastimessa" oli hyvä ja paikalla ollut melkein täysi halli(263) joutui lopulta toteamaan Haukat paremmakseen
Ensimmäinen erä meni tyylipuhtaasti Haukoille, toinen erä sitten samaan tyyliin Vantaalle ja kolmas erä sitten miekkailtiin tasatahtiin, voisi kiteyttää että aika kolmijakoinen ottelu nähtiin Järvenpäässä