Viikingit - Haukat 6-2 (3-0, 1-0, 2-2)

11.12.2016

Ei tuliaisia Haukoille vierailusta Vuosaaren kirkkaisiin valoihin. Viikingit näytti Haukkaparvelle kaikki pienen kaukalon niksit todella tehokkaasti, mutta mikä parasta niin tämähän ei heilauttanut pätkääkään asetelmia sarjassa ja piikkipaikalta lähdetään kuitenkin edelleen joulutauolle Granin hävittyä myös oman pelinsä lauantaina

Viikingit olivat huilanneet ja pelanneet viimeksi 3.12. Sunnuntaina heiltä tuntui onnistuvan kaikki ja Haukoilta ei sitten mikään ja antoivat vielä hyvän oppitunnin perinteiseen tapaan myös hienosta komposiitin käytöstä. Kupletin juoni alkoi olemaan selvä jo ensimmäisessä erässä, kun Viikingit painoi lukemiksi 3-0 ja ottelun tuomarikaksikko ummisti silmänsä mailankäytöstä totaalisesti. Toisessa erässä saatiin hyvää painetta Viikinkien päähän ja ensimmäiseen seitsemään minuuttiin jäätä kulutettiin pelkästään Viikinkien päässä, mutta sitten yksi onnistunut vastahyökkäys toiseen päähän muutti lukemiksi jo 4-0. Kolmannessa erässä saatiin aina vaan enemmän painetta Viikinkien päätyyn, mutta siellä oli kuitenkin tiellä "saksanseisoja" Matti Riekki joka pelasi jälleen todella hyvän ottelun Viikinkien maalilla. Kahteen kertaan onnistuttiin kuitenkin maalaamaan ja Viikingit vielä myös kahteen kertaan, joten lukemiksi taululle jäi lopulta lukemat 6-2 isännille.

Viikingit - Haukat 6-2 (3-0, 1-0, 2-2)

00:49 1-0 SOISALO Oskari (TÖLLI Veikko, MUHONEN Tuomas)
03:47 2-0 MUHONEN Erkka (JÄRÄ Joni, TÖLLI Veikko)
17:32 3-0 OITTINEN Ville (MUHONEN Tuomas, SAARINEN Ilkka)
27:14 4-0 SOISALO Oskari (MUHONEN Erkka)
41:07 5-0 WONFOR Stefan (SOISALO Oskari, OITTINEN Ville)
44:48 5-1 JOKINEN Ramil (MIKKONEN Sami, PUURULA Juha)
50:44 5-2 TIHVERÄINEN Olavi (ALAKOTILA Harri, JUNTHEIKKI Jonne)

58:33 6-2 JÄRÄ Joni (SOISALO Oskari, TÖLLI Veikko)

Torjunnat:

Viikingit
Matti Riekki 17 + 11 + 15 = 43

Haukat
Heikki Kokkonen 10 + 11 + 13 = 34


Rangaistukset:

Viikingit 8 x 2 = 16

Haukat 6 x 2 = 12