Haukat - KHT 4-3 JA (1-2, 2-1, 0-0, 1-0)

16.12.2017

Tästä lähdetään liikkeelle! kuva Toni Jaconelli
Tästä lähdetään liikkeelle! kuva Toni Jaconelli

Haukat otti lopulta jännittävän ottelun voiton ansaitusti jatkoajalla tehdyllä ylivoimamaalilla

Haukat otti tärkeän voiton lopulta vähän tahmeammallakin pelillä jatkoajan ylivoimamaalilla. Paikkoja oli kuitenkin ratkaista ottelu jo varsinaisellakin peliajalla.

Ensimmäisessä erässä vähän jäähyiltiin molemmin puolin ja Haukat onnistui lopulta ruuhkasta ylivoimalla tekemään lukemiksi 1-0. Seuraavan ylivoiman käytti sitten hyödykseen vieraat latomalla ranteella tasoituksen ylämummoon lukemiksi 1-1. Pari minuuttia myöhemmin vieraat jatkoivat siitä mihin jäivät ja siirretyn rangaistuksen aikana syntyi sitten 1-2 johtomaali, joihin lukemiin erä sitten päättyikin.

Sami Helenius kommentoi seuraavasti: Ensimmäinen.erä oli väsyneen ja väkinäisen näköistä pelailua, syitä tähän voi olla monta. Raskas syksy,pukin odottelu tahi vuoden pimein aika,mene ja tiedä, mutta kaksi viimeistä peliä ennen breikkiä. Energia on kaivettava esiin jos pisteitä aikoo saada. 

Toisen erään tuli hyvin latautunut Haukat, mutta sepä alkoikin sitten tyhmällä kiekko katsommoon rangaistuksella jo ensimmäisellä minuutilla. Eipä siinä mitään vieraat ottivat heti perään kaksi yhtä tyhmää rangaistusta ja voiton puolella siinä lopulta oltiin ja tehtiin ylivoimalla upeasti tasalukemiksi 2-2. Sama vauhti jatkui ja samat miehet painoivat tasavajaalla vielä johtolukemiksikin upeasti 3-2. Rangaistukset jatkuivat molemmin puolin, joista sitten jälkimmäisestä vieraat onnistuivat lopulta jälleen paukuttamaan ylivoimalla viivalta ranteella ylämummoon lukemiksi 3-3, joihin lukemiin erä sitten päättyikin.

Helenius: Toiseen.erään Haukat kaivoi sen energian ja peli aivan eri näköistä, erävoitto 2-1. Vastustajan ylivoima kylvi tuhoaan järvenpäässä (2) ja edellisessä ottelussa Porissa (3) osumaa. 

Tarkkaan kolmanteen erään ei tullut tilastoihin merkintöjä kuin rangaistuksista, mutta kumpikaan ei onnistunut hyvistäkään tilanteista lopulta maalaamaan, joista lähempänä oli kuitenkin Haukat viimehetken läpiajollaan.

Helenius: Kolmas.erä oli Haukkojen hallintaa vaan jatkoille mentiin.

Siirryttiin jatkoajalle, jonka Haukat aloitti vajaalla. Haukat oli kuitenkin koko jatkoajan kuskin paikalla ja se pakotti vieraat ottamaan rangaistuksen. Eipä siinä minuuttia kauempaa nokka tuhissut, kun Haukat pisti näyttävän kuvion päätteeksi upeasti voittomaalin pömpeliin lukemiksi 4-3.

Helenius: Jatkoajalla hienon sommitelman päätteeksi ansaittu voitto ja putkelle jatkoa! Hieno voitto joukkueelle, mutta mainitsemisen ansaitsee "red hot" Kasarikujan ketju, joka järjesteli Haukkojen kaikki maalit.Tänään Haukat lentää terävin kynsin Nokialle pisteiden perässä.

Tahtotila alkaa joukkueella olemaan kohdillaan, kun vähän tahmeammallakin pelillä ottelu kääntyi lopulta ansaittuun voittoon. Haukkojen ratkaisjoina toimivat jälleen "kasarikujan kynärit", jotka vastasivat lopulta kaikista Haukkojen maaleista. Haukkojen nälkäisimpänä pelaajana palkittiin vuorostaan R.Jokinen. Haukat jatkaa taistelua pisteistä jo sunnuntaina, kun se matkustaa Pyryn vieraaksi Nokialle, tervetuloa kannustamaan Haukkoja vieraisiinkin.

Ottelun tilastot löytyvät täältä.