Kellokoskella nähtiin sen sortin maali-iloittelu, ettei äkkiseltään muistu vastaavaa mieleen. Haukkojen tuloksellisesti heikko ensimmäinen erä kääntyi toisen erän dominointiin, ja eskaloitui lopulta kolmannen erän maalitalkoisiin, josta kummankaan valmennus ei varmasti tarjoile omilleen kauheasti kehuja. Viihdyttävä ilta tarjosi kuitenkin yleisölle varmasti sitä, mistä maksettiin ja taatusti viihdyttiin koko rahalla. Loppunumerot 8–8 eivät jätä mitään epäselvää viihdearvolle.
ENSIMMÄINEN ERÄ
Kellokosken kiekkopyhätössä pelatutu ottelu aloitettiin Jouko "Jokke" Öystilän muistoa kunnioittaen hiljaisella hetkellä.
Kiekon pudottua jäähän alkoi välittömästi tapahtumaan, S-Kiekon täräyttäessä kiekon nuottaan ensimmäisestä hyökkäyksestään, 10 sekunnin pelin jälkeen. Nopean ja terävän hyökkäyksen päätteeksi Arttu Rantala iski kiekon yläkulmaan b-pisteen reunalta, syöttäjinä Eemeli Boelius ja Jesse Kallinen.
Haukat toipuivat alkushokista hyvin, luoden muutaman terävän maalipaikan vastineeksi. Into kuitenkin kostautui jäähyn muodossa, josta S-Kiekko ei kuitenkaan päässyt kasvattamaan johtoaan. Haukat onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 6.10, kun Niko Lottasen nopea ja terävä syöttö kulmasta löysi maalille unohdetun Santeri Seppälän, joka ohjasi kiekon komeasti maaliin. Toinen syöttöpiste Valtteri Peltoselle.
Sitten päästiin teemaan maalin jälkeinen vaihto, jonka S-Kiekko käytti armotta hyväkseen. Haukkojen aavistuksen lepsu puolustaminen ja kiekon epäonnekkaat pomput mahdollistivat sen, että Rasmus Raaskan lähettämä kiekko sujahti ikävästi maaliin ohi Haukkavahti Velipekka Koivusen. Näin ottelu oli jälleen vieraiden komennossa lukemin 1–2.
Vauhti oli melkoista, molempien saadessa hyviä vastahyökkäyksiä aikaiseksi. Jarruttelusta tai varmistelusta ei ollut tietoakaan, molempien hakiessa murtosyöttöjä ja sitä kautta maalipaikkoja.
Sitten S-Kiekko laittoi puita uuniin. Ensin ajassa 17.33 Arttu Rantala viimeisteli Eemeli Boeliuksen ja Petri Viitamäen syötöistä lukemiksi 1–3, jonka jälkeen Aapo Nokkalan laukaus upposi reilu minuutti myöhemmin siniviivalta maskin takaa melko helponnäköisesti nuottaan. Syöttäjiksi merkittiin Samu Vähämaa ja Eemeli Boelius.
Erä päättyi myös S-Kiekon murska-aloitukseen lukemin 1–4. Maalivahtien torjunnat jakautuivat tasan, lukemin 10–10.
TOINEN ERÄ
Toiseen erään Haukat vaihtoivat maalivahtia, Roope Koskisen ottaessa paikan tolppien välissä. Toinen erä käynnistyi Haukkojen vahvalla, sisuuntuneella paineella. Kopista luisteli kiukkuinen parvi, joka lähti suorittamaan ensimmäisen erän sukelluksen synnyttämää takaa-ajoa vimmaisesti. Paikkoja syntyikin, mutta aivan viimeistä terävyyttä niihin ei saatu, S-Kiekon pelatessa tiiviisti.
Haukoille tarjoutui ylivoimamahdollisuus, jonka joukkue käytti hienosti hyödykseen. Nopean hyökkäyksen päätti Emil Vilén, Leevi Leipijärven oivallisesta jättösyötöstä. Toinen syöttöpiste merkattiin Eduard Slessarevskille. Maali syntyi ajassa 24.37.
Haukat jatkoi hyvää tekemistään maalin jälkeen, joka tuotti S-Kiekon puolustukselle ongelmia tasaiseen tahtiin. Lisämaaleja kaivattiin kuitenkin kipeästi. Niitä seurasi ajassa 28.55, kun J-P Jokinen päätti hienon, nopean vastahyökkäyksen Lenni Kämäräisen komeasta rystysyötöstä takatolpalle. Toinen syöttäjä oli Jesse Söderqvist.
Erän puolivälissä S-Kiekko sai kokeilla ylivoimansa tehoa isolla kädellä, kun Haukat ottivat pari päällekäistä rangaistusta, tarjoten kahden miehen ylivoimaa minuutin verran. S-Kiekko pyörittikin väkevästi, mutta Haukat selvittivät tilanteen urhoollisesti taistellen.
Haukat nousi taisteluun jälleen täysillä mukaan tasoittaen ottelun ajassa 34.25 kun kolmikko Leipijärvi, Lottanen ja Jokinen pyyhälsivät rintamana kohti S-Kiekon maalia vastaiskun turvin. Kapteeni löysi hienolla rystylätyllä takatolpalle luistelleen Lottasen, joka puttasi kiekon komeasti maaliin suoraan syötöstä. Toinen syöttäjä oli Jesse Söderqvist.
S-Kiekko vaikutti hukanneen otteensa täysin, ja tarjosi melko lepsun johtomaalin Haukkaparvelle ajassa 36.23, unohtamalla kokonaan puolustusvelvoitteensa. Vikke Terho vapautti siniviivalla pienellä rystysyötöllä Lenni Kämäräisen karkuun, kolmen S-Kiekon miehen ollessa samassa nipussa laidassa. Komea harhautus ja kiekko rystyllä ylähyllylle. Toinen syöttöpiste merkittiin Emil Vilénille. Näin 1–4 tappioasema oli hetkessä kääntynyt 5–4 johdoksi.
S-Kiekko ei kuitenkaan myynyt nahkaansa helposti, vaan tasoitti hyvän hyökkäyksen päätteeksi ottelun. Takamiehelle klassisesti pelattu paikka tuotti hedelmää, ja Samuel Kuusisto iski kiekon varmasti pömpeliin. Syötöt Elias Märijärvelle ja Jesper Peltolalle, ajassa 38.28.
Erä myös päättyi näihin lukemiin. Maalivahtien torjunnat menivät lukemin 25–15 S-Kiekon Juho Ristaniemelle.
KOLMAS ERÄ
Kolmas erä starttasi Haukkojen kannalta ikävästi, kun minuutin pelin jälkeen otettu rangaistus kostautui heti. S-Kiekon ylivoima toimi ja kiekko toimitettiin takanurkkaan Samu Vähämaan toimesta. Jesper Peltola ja Mattias Märijärvi nappasivat syöttöpisteet taskuun.
S-Kiekko sai jälleen hyvän otteen peliin ja hetkeä myöhemmin S-Kiekolla oli jo tuhannen taalan paikka iskeä lisäosumia, mutta Roope Koskisen paraatipelastus piti Haukat vain maalin tappioasemassa. Ehtipä kiekko vielä kertaalleen Haukkamaalin tolppaankin.
Hurlumhei-jatkui kuitenkin seuraavaksi Haukkojen toimesta, ajassa 46.20 kun Jesse Söderqvistin lämäri osui matkalla Niko Lottaseen ja ohjautui siitä maaliin. Sasu Heleniukselle merkittiin toinen syöttöpiste. Näin peli oli jälleen tasalukemissa.
Kovin moni tuskin yllättyi, kun seuraavaksi pölähti Haukkapäädyssä vain minuutti edellisestä. Vastahyökkäyksen päätteeksi lämätty kiekko tuli kuin tarjottimelle Jesse Kallisen lapaan, joka puttasi limpun nuottaan. Syöttäjinä Eemeli Boelius ja Arttu Rantala.
Jotta tarina ei kävisi tylsäksi, homma tasoittui taas reilun minuutin jälkeen. Leevi Leipijärvi ehti päätykiekkoon ja lämäsi laidasta kohti maalia, joka lurahti pienestä kulmasta luvattoman helposti ohi S-Kiekon Ristaniemen. Lukemat 7–7 eivät ole kovin yleistä pelissä nimeltä jääkiekko, mutta tänään sellainenkin todistettiin.
Haukoille tarjottiin seuraavaksi ylivoimaa, joka muutti yllättäen lukemia valotaululla. Niko Lottanen ujutti kiekon maalin takaa maaliin, pienen kaaoksen jälkeen. Syöttäjinä Leevi Leipijärvi ja Emil Vilén. Maalin syntyaika oli 50.58. S-Kiekko lähti takaa-ajoon jälleen vimmatusti, ja kiekko pyöri jo Haukkojen maaliviivallakin, mutta tällä erää maalilamppua ei saatu syttymään.
Loppua kohti maalihanat alkoivat vihdoin sulkeutua, S-Kiekon yrittäessä vimmatusti tasoitusta ja Haukkojen puolustaessa johtoaan. S-Kiekko otti myös lopussa aikalisän, miettiessään kuumeisesti menettyjen johtojen hyvitystä. Aikalisä kannatti, S-Kiekon iskiessä kiekon komean kuvion jälkeen jälleen tasoittavasti Haukkanuottaan. Takatolpalle pelatun kiekon viimeisteli Jesper Peltola, Elias Märijärven ja Eemeli Boeliuksen syötöistä. Maali syntyi ilman maalivahtia ajassa 58.29.
Enempää maaleja ei varsinainen peliaika tarjonnut, joten ottelu venyi jatkoajalle, luvalla sanoen melko ansaitustikin ottelutapahtumiin nähden. Jatkoajalla Haukat oli selvästi aktiivisempi osapuoli, joka loi myös pari huippupaikkaa. Haukat pääsivät myös yrittämään ratkaisua ylivoimaisena, S-Kiekon pakin kampitusjäähyn seurauksena. Hyvistä tonteista huolimatta ratkaisua ei saatu edes jatkoajalla, joten homma ratkaistiin pisimmän kaavan kautta.
Haukat vei ottelun lopulta nimiinsä rangaistuslaukausten jälkeen, joten Kellokosken ilta päättyi kuin päättyikin voitokkaasti.
Maalivahtien torjunnat ottelussa kokonaisuudessaan olivat 34–35 Haukkakaksikko Koivunen-Koskinen eduksi.
Commentaires