top of page
Ice Hockey Game

Haukkaparvelle Ilkeä tukkapölly Uusikaarlepyyn illassa

Nokkaan tuli että kolisi. Murskalukemat eivät sinänsä kerro pelistä aivan kaikkea, koska Haukat olivat pitkään pelissä tasaväkisesti mukana. Hyvät aihiot kilpistyivät tänään luistimiin, mailoihin ja pieniin viimeisiin epäonnisiin siirtoihin, jotka olisivat voineet onnistuessaan muuttaa pelin suuntaa etenkin alkupuolen kapinassa. Sinänsä työteliäs ja näennäisesti hyvä ilta romuttui pääosin tehottomuuteen, pieniin ja vähän suurempiin virheisiin, sekä tietysti vastustajan aktiiviseen ja hyvään tekemiseen.


ENSIMMÄINEN ERÄ


Haukat saivat otteluun murheellisen startin, kun vain 35 sekunnin pelin jälkeen kiekko kaivettiin ensimmäisen kerran nuotasta, Roope Koskisen epäonnistuneen rännikiekon pelaamisen myötä, joka päätyi suoraan Joel Portinin kautta Juho Armiselle tyhjän maalin edustalle.


Haukat eivät kuitenkaan tästä hätkähtäneet, vaan peli lyötiin tasoihin ajassa 3.32, Jere Ylikärpän todellisella coast-to-coastilla, joka päättyi keskialueen pujottelukierroksen jälkeen hienoon harhautukseen ja maaliin. Syöttäjäksi merkittiin Emil Vilén.


Matsi jatkui tasaväkisenä taistona, joka tarjoili tilanteita varsin tasapäisesti. Nähtiinpä pari mojovaa taklaustakin, joista toisesta jouduttiin maksamaan hintaa 2+10 rangaistuksen muodossa. Muik kuittasikin jäähyn maalin muodossa ajassa 10.14, Christoffer Seppelinin iskiessä kiekon melko pienestä kulmasta suoralla vedolla nuottaan. Jonathan Nyqvist ja Juho Arminen keräsivät tästä syöttöpisteet mieheen.


Haukkojen tasoitus näki päivänvalon, kun Petteri Kankkunen täräytti upean, suoran, rannevedon b-pisteiden välistä, yllättäen Muik-vahti Patrik Koiviston tyystin. Syöttöpisteen saivat Topias Niskanen ja Joonas Eerola. Maalin syntyaika oli 12.33.


Vain pari minuuttia edellisestä ropisi kuitenkin jälleen Oranssien päässä. Muikin Christoffer Seppelin puski väkisin koko kentän läpi erinomaisella jalalla ja nosti kiekon hallitusti rystyllä etuyläkulmaan, Haukkojen estelyistä huolimatta. Tämä riitti valmennukselle ja Roope Koskisen iltapuhteen mitaksi jäi vajaa erä. Tilalle vaihdettiin Matti Fingerroos.


Muik sai melkoisen virtapiikin erän lopussa, saaden pari melko vaarallista paikkaa, osin myös hieman huolimattomasta pelaamisesta johtuen, mutta Matti Fingerroos ja hieman heikko Muik-viimeistelykin pelastivat Haukat vähintäänkin parin maalin takaa-ajoasemalta. Haukoillakin oli vielä omat tonttinsa, joka poiki vielä erän loppuun ylivoiman, jatkuen toisen erän alussa.


Ensimmäinen erä paketoitiin lukemissa 3–2. Maalivahtien torjunnat menivät 17–14 Haukkavahtien Koskinen-Fingerroos-nimiin.


TOINEN ERÄ


Toinen erä alkoi Haukkojen ylivoimalla, joka tuotti vielä toisen Muik-rangaistuksen. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta maalitaululle saakka, vaikka hetken aikaan saatiinkin pelata kahden miehen ylivoimaa. Tasaviisikoin peli jatkui jälleen vauhdikkaana ja tapahtumarikkaana, kotijoukkueen toimittaessa kiekon kertaalleen tolppaankin.


Muikille vihellettiin lisää rangaistusminuutteja ajassa 25.31, joka mahdollisti Haukoille jälleen ylivoiman. Tälläkin kertaa Haukkaparven erikoistilanne jäi piippuun. Ylivoiman jälkeen Haukat saivat hyvän vaiheen päälle, kiekon pyöriessä muutaman vaihdon verran vaarallisesti Muikin kenttäpäädyssä. Erityisen maininnan ansaitsee tuoreen pelaajan, Petteri Kankkusen hyvä ja aktiivinen tekeminen, miehen ollessa kiekollisena näkyvä ja vaarallinen maalinsa lisäksi.


Hyvä aktiivinen peli tuottikin jälleen lisää ylivoimaa, Muikin joutuessa rikkomaan aktiivista Haukkaparvea. Ylivoiman tehottomuus esti kuitenkin sen tärkeimmän, eli tasoitusmaalin syntymisen. Lopulta vanha viisaus, "kun et itse tee, kaveri tekee", toteutui jälleen ajassa 32.02 Jonathan Nyqvistin laukoessa kiekon viivalta reppuun suoraan aloitusvoiton jälkeen, jonka joukkue sai alivoimaisena järjestettyä Haukkapäätyyn.


Haukat yrittivät vimmatusti takaa-ajoa ja tekeminen olikin pääosin hyvää, aihioiden kilpistyessä harmillisen paljon luistimiin, mailoihin tai huonoihin pomppuihin. Erän loppu mentiin tasaisesti, joka olisi voinut tuoda paremmalla onnella sen 2-3 lisämaaliakin suuntaan jos toiseen. Muik onnistui kuitenkin kertaalleen, Haukkojen luvalla sanoen hieman lepsun puolustamisenkin ansiosta. Maalin eteen oli unohtunut Santeri Rajakallio, joka löi kiekon pussiin Kasper Holmin syötöstä. Maalin syntyaika oli 38.33.


Toinen erä niputettiin täten lukemissa 5-2 kotijoukkue Muikin eduksi. Maalivahtien torjunnat jakautuivat 16-11 Muikin Patrik Koiviston nimiin.


KOLMAS ERÄ


Kolmas erä ei saanut varsin vahvaa starttia Haukkojen osalta, kun reilun kolmen minuutin pelin jälkeen jo kerran 2+10 minuuttia istunut Vertti Sieppi komennettiin isoista ovista pihalle toisen päähän kohdistuneen taklauksensa jälkeen. Muik alkoi tekemään selvää jälkeä Haukoista iskemällä 5 minuutin ylivoiman turvin paineen Haukkojen päätyyn ja lopulta mustan pussiin kuudennen kerran ajassa 44.49. Maalintekijänä hattutempun tekaissut ja muutenkin illan näkyvimpiin pelaajiin kuulunut Christoffer Seppelin. Juho Armiselle merkittiin syöttöpiste maaliin.


Loppu oli enää laskettelua, Muikin lyödessä pelin jo lukemiin 7–2 ajassa 47.42, Kasper Holmin terävän laukauksen turvin. Syöttöpisteille pääsi Otto Sjölund. Loppulukemat 8–2 iski Juho Arminen, illan muiden pistekunkkujen Seppelinin ja Nyqvistin esitöistä.


Päätöslukemat olivat siis melko murheelliset, mutta eivät aivan vastanneet pelin koko kuvaa. Tällaisten numeroiden jälkeen jossittelu on kuitenkin turhaa, otetaan tästä opiksi ja mennään eteenpäin.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan menivät niukasti Muikin Patrik Koivistolle, lukemin 44–41.


Tämä pyyhitään nyt mielistä ja suunnataan katseet huomiseen Virkiä-peliin klo 16 alkaen.

148 views0 comments

Recent Posts

See All

Tappio kotiluolassa Sapkon käsittelyssä

Haukat koki tappion kotiluolassa, kun Sapko Savonlinnasta tarjoili liikettä, fiksua pelaamista ja tehokkuutta maalipaikoissa. Hyvästä...

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page