Ice Hockey Game

Haukkojen kausi pakettiin Jyväskylässä.

Kausi ohi Haukkojen osalta.

Kotijoukkue antoi Haukkaparvelle karvaan oppitunnin tehokkuudesta, erikoistilannepelaamisesta ja viimeistelytaidon valtavasta merkityksestä.

D-Kiekko oli tänä vuonna kaikilta osin väkevämpi vastus, eikä Haukoilla ollut eväitä haastaa jyväskyläläisiä tässä playoff-sarjassa. Illan ottelun loppulukemat 7-2 ja koko sarja 3-0 eivät jätä sijaa selittelyille. Kehityskohteita, rakentavaa keskustelua ja oppia tulevaan tämä sarja sen sijaan antoi rutkasti.


Myöskään sarjan ratkaissut kolmas ottelu Jyväskylässä ei alkanut Haukkojen kannalta helpoimmalla mahdollisella tavalla.

D-Kiekko karkasi rivakasti 1-0 johtoon ajassa 3.02, hieman onnekkaan pompun seurauksena, joka päätyi lopulta Ville Hakalan lapaan. Syöttäjät maaliin Kasper Korhonen ja Leo Kalilainen.

D-Kiekko ojensi Haukoille kuitenkin heti mahdollisuuden tasoitukseen tarjoamalla ylivoimatilanteen. Haukat olivat lukeneet kotiläksynsä ylivoimapelin merkityksestä hyvin ja kuittasivat rangaistuksen vain 20 sekunnin pakkopelin jälkeen, kapteeni Leipijärven iskettyä kiekon takatolpalta sisään. Syöttöpisteet herroille Eduard Slessarevski ja Andre Linde. Näin lukemat tasan 1-1.

Erä jatkui tasaisissa merkeissä, kunnes ajassa 7.21 D-Kiekko näytti jälleen vahvaa osaamistaan. Hienosti alakerrasta saakka pelattu hyökkäys päätettiin jälleen Ville Hakalan toimesta, joka ohjasi Juho Nymanin täsmäsyötön takakulmaan aivan Benjamin Kallion nenän edestä. Toinen syöttöpiste Kasper Korhoselle. Näin Haukat joutuivat jälleen takaa-ajajan rooliin.

Haukat pääsivät kokeilemaan uudestaan ylivoimaa D-Kiekon laiskahkon mailakarvauksen seurauksena. Tällä kertaa ylivoimapeli jäi hieman torsoksi, eikä kotijoukkueelle saatu luotua todellista hätää puolustuspäähän.

Haukkojen ylivoimatilanteen jälkeen D-Kiekolla oli hyvä paikka siirtyä jo 3-1 johtoon, mutta tällä kertaa Haukat säästyivät takaiskulta.

Uusi mahdollisuus kotijoukkueelle tarjoutui vajaa viisi minuuttia ennen erän loppua, kun Haukat ottivat rangaistuksen kiinnipitämisestä. Aikaisemmistakin peleistä harmillisen tuttu, alati vaarallinen ylivoima jauhoi jälleen kerran tehokkaasti ja päätti tilanteen 3-1 johtomaaliin. Komean one-timer-laukauksen b-pisteen ulkokaarelta nuottaan täräytti Konsta Jääskeläinen. Syöttäjinä Jussi Viitanen ja Taneli Lappalainen.

Ensimmäinen erä päättyi myös näihin lukemiin.


Maalivahtien torjunnat 10-9 Manu Lähteenmäen nimiin.

TOINEN ERÄ


Toinen erä alkoi hyvällä Haukkojen mylläkällä. Tämä tuotti myös ylivoimatilanteen, joka olisi vaatinut kuitenkin yhden vaihteen lisää tuottaakseen tulosta myös valotaululle.

Ottelu jatkui tasaviisikoin, eikä aikaakaan kun D-Kiekko oli jälleen pahanteossa. Maalille täysin yksin unohdettu Kasper Korhonen sai kiekon laidasta lapaansa ja pyöräytti pelivälineen rauhassa ohi Benjamin Kallion. 4-1 maalin syöttäjinä Jussi Viitanen ja Juho Nyman. Tässä kohtaa Benjamin Kallion iltapuhde oli myös taputeltu ja maaliin luisteli Niku Halla-Aho.

Maalin jälkeen jatkettiin tutulla kaavalla. Haukat taisteli ja punnersi näennäisen hyvin, mutta todellisille tekopaikoille ei vain ollut asiaa. Kotijoukkue D-Kiekko sen sijaan onnistui tekemään omista paikoistaan tuloksen järkyttävällä prosentilla, joka todistettiin jälleen ajassa 24.41. Haukkojen puolustus viipaloitiin tylysti lyhyillä seinäsyötöillä palasiksi, toimitettiin kiekko maalin eteen ja siitä varmasti pussin perukoille. Maalintekijänä Aki Tikkanen, seinänä Patrik Lagerbohm. Näin ottelu jo tässä vaiheessa peliä melko tukalan tuntuisesti 5-1 kotijoukkueelle.

Haukat ei kuitenkaan luovuttanut, mutta se yksi vaihde uupui, jolla otteluun olisi vielä päästy käsiksi toden teolla. Molemmat joukkueet saivat pienestä nahistelusta rangaistukset, joita täydensi vielä yksi Haukka-rangaistus. Näin pelattiin hetki kotijoukkueen 4-3 ylivoimaa, joka ei kuitenkaan muuttanut valotaulun numeroita.

D-Kiekko pääsi vielä ennen erätaukoa yrittämään pariin otteeseen lisäosumia ylivoimalla, mutta kotijoukkueen maalintekokiima oli jo hieman laantunut odottelemaan erätaukoa. Rangaistusta jäi vielä kolmanteen erään parikymmentä sekuntia. Ottelu oli tukevasti D-Kiekon näpeissä siirryttäessä kolmanteen erään lukemista 5-1.

Maalivahtien torjunnat toisessa erässä 9-8 Niku Halla-Aholle.

KOLMAS ERÄ


Kolmannen erän alku tarjosi Haukoille ylivoimamahdollisuuden heti D-Kiekon ylivoiman rippeiden jälkeen. Jussi-Pekka Jokinen loi Haukoille vielä toivoa iskemällä upean tavaramerkkilaukauksensa takayläkulmaan, jättäen Manu Lähteenmäen aseettomaksi. Syötöt Tuomas Tillille ja Jere Ylikärpälle.

Haukat yrittivät urhoollisesti taistella vielä kauden jatkumisesta, mutta D-Kiekko teki tarvittavia asioita oikein, eivätkä Haukat yksinkertaisesti päässeet tarpeeksi usein vierailemaan vaarallisilla sektoreilla. D-Kiekon pitkät hyökkäykset sitävastoin söivät energiaa vieraiden pelistä ja tärkeitä sekunteja pelikellosta.

Vahvaa ratkaisun makua nähtiinkin sitten ajassa 50.58, kun D-Kiekon Jere Riihimäki purjehti koko keskialueen läpi tarjoillen kiekon lopulta Samuli Ylinivalle, jonka tarkka laukaus löysi Haukkojen maalin takakulman. Toisen syöttöpisteen sai maalivahti Manu Lähteenmäki.

Haukat saivat vielä ylivoimapelin kautta seitinohuen oljenkorren vajaa kahdeksan minuuttia ennen loppua, mutta valitettavasti eväskorin pohja alkoi paistaa uhkaavasti. D-Kiekko puolusti viisaasti ja teki Haukkojen jo hieman epätoivoisetkin yritykset kerta toisensa jälkeen ponnettomiksi.

Haukat ottivat maalivahdin pois ja yrittivät luonnollisesti taistella loppuun saakka kuuden kenttäpelaajan turvin vajaat kuusi minuuttia ennen päätössummeria. D-Kiekko vihelsi pelin lopullisesti poikki ajassa 57.14 Ville Hakalan toimesta, joka merkkautti samalla itselleen myös kypärätempun.

Erän loppu pelailtiin enää pois kuljeksimasta ja taputeltiin siisti ja rehti sarja kirjoihin ja kansiin. D-Kiekon juhlat saattoivat alkaa.

Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan 25-24 Manu Lähteenmäen nimiin.

Kombinaatio Kallio - Halla-aho keräsi yhteensä 9 ja 15 torjuntaa.

Näin sarja lyötiin poikki suoraan kolmessa ottelussa. D-Kiekko jatkaa välieriin, Haukat sen sijaan siirtyvät kesälomille ja sitä kautta valmistautumaan kauteen 2022-2023.

Haukat onnittelee D-Kiekkoa puolivälieräsarjan voitosta ja kiittää kannattajiaan sekä yhteistyökumppaneitaan menneestä kaudesta!


0 views0 comments
Ice Hockey Game