top of page
Ice Hockey Game

Haukoille kirvelevä jatkoerätappio upean nousun jälkeen - JHT pelasti nahkansa ainakin kertaalleen

Kalajoen illassa nähtiin sen verran uskomaton näytelmä, että klassista Fredin suomentamaa laulua "Rakkaustarina" siteeratakseni sanonkin, "Mistä alkaisin..."


Haukat teki ottelusta uskomattoman näytelmän noustessaan 4-1 takaa-ajosta erittäin värikkäiden ja ei-niin-urheilullistenkaan vaiheiden jälkeen tasoihin ottelun lopussa. Lopulta kiri kuitenkin vesittyi tylysti JHT:n viedessä ottelun lopulta jatkoerän alussa. Näin ratkaisu siirtyy ainakin maanantaihin, jolloin pelataan taas kotipubin uumenissa.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä oli tasainen erä, kotiyleisön kannustaessa hurjasti kotijoukkuetta kuten tietysti luonnollista on. Olihan kyseessä pakkovoitto, ei sen enempää tai vähempää. JHT teki urakastaan todella vaikean, kun Ville Kivimäki ajoi todella rajusti Haukkojen Lenni Kämäräisen selästä plekseihin heti ottelun toisella minuutilla, saaden täysin ansaitun 5+20 minuutin rangaistuksen.


Haukat onnistuivat siirtymään rangaistuksen turvin johtoon, pyöritettyään aikansa ylivoimaa. Nikita Puzakov ja Santeri Seppälä pelasivat hetken pienpeliä ja lopulta Seppälä täräytti kiekon JHT-vahti Santeri Metsäsen puikoista sisään. Toinen syöttäjä oli Leevi Leipijärvi.

Erä jatkui tiukan taistelun merkeissä, mutta loput tilastomerkinnät tulivat jäähyjen muodossa, molempien joukkueiden istuessa parit kakkoset, joista toinen oli yhtäaikainen jäähy pienestä mähinänpoikasesta. Erä päättyi siis Haukkajohdossa 0-1. Maalivahtien torjunnat menivät 10-13 lukemin Samu Mäkisen nimiin.


TOINEN ERÄ


Toinen erä olikin sitten Haukoille melko synkkä koitos. Kotijoukkue iski tasoituksen ajassa 22:57, Akseli Kyttälän iskiessä hyökkäyspään aloituksen jälkeisen paineen tarjoaman irtokiekon reppuun. Syöttäjinä Stevie O'Connor ja Niklas Murto.


Sitten paineltiinkiin yli erän puolenvälin ilman tilastomerkintöjä, laidat ryskyen ja jalat käyden. JHT oli vievä osapuoli, Haukkojen jäädessä hieman alakynteen. Joukkueet saivat yhtäaikaiset rangaistukset väkivaltaisuudesta ajassa 32:08, josta Vertti Siepille tarjoiltiin vielä ekstrakakkonen kiinnipitämisestä. JHT-ylivoima ei jättänyt saumaa käyttämättä vaan siirtyi ottelussa 2-1 johtoon Tomi Gronoffin ylivoimamaalilla. Syöttäjinä Tatu Pulkkinen ja Akseli Kyttälä.


Lisää lunta tupaan tuli kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Haukat ottivat pari peräkkäistä turhahkoa rangaistusta, tarjoten kotijoukkueelle kahden miehen ylivoiman. Tätäkään ei JHT jättänyt käyttämättä, vaan iski Santeri Salmisen toimesta mustan pussiin lähietäisyydeltä, suoraan maalin takaa tarjotusta syötöstä, jonka tarjoili Teemu-Petteri Lappalainen. Toinen syöttäjä oli Iiro Hietakangas. Näin lukemat olivat jo 3-1 kotijoukkueelle.


Haukat tarjosi vielä toisen erän loppuun kotijoukkueelle kertaalleen ylivoimaa, mutta siitä Haukkaparvi selvisi. Toinen erä päättyi siis lukemissa 3-1, jossa maalivahtien torjunnat olivat melko tylysti Samu Mäkiselle 21-5.


KOLMAS ERÄ


Kolmas erä olikin sitten sitä kuuluisaa playoff-kiekkoa, niin hyvässä kuin pahassakin. Haukat saivat pari ylivoimaa erän ensimmäisellä puoliskolla, eikä niistä onnistuttu kaventamaan peliä. JHT lisäsi johtoaan vajaa seitsemän minuuttia ennen loppua jo lukemiin 4-1 ja peli näytti pikkuhiljaa taputellulta tältä osin.


Mitä vielä. Sitten vasta alkoi tapahtua.


Ensin J-P Jokinen ajettiin todella tylysti myöhästyneen taklauksen turvin hieman selän puolelta, joka lennätti maestron todella ikävännäköisesti laitaan. Tilanteesta ei tuomittu edes jäähyä, vaikka J-P jouduttiin taluttamaan jäältä pois. Nyt vain sormet ristiin, ettei pahempaa loukkaantumista tapahtunut.


Haukat ottivat pian aikalisän ja Samu Mäkisen pois maalinsuulta, ylivoimatilanteen aikaansaamiseksi. Kesken Haukkojen pyörityksen alkoikin sitten melkoinen sodankäynti, joka sai alkunsa Kristofer Jõgin maalinedustan melko harmittoman näköisestä taklauksesta, joka kuitenkin osui JHT-pelaajaa hieman niskan alueelle.


JHT:n kasetti puolestaan sekosi tilanteesta ja joukkue pisti sen sortin talkoot pystyyn, että vapaapainiorganisaatio WWF saattaisi hyvinkin olla kiinnostunut tämän sorttisesta toiminnasta. Haukkapelaajaa makasi jäällä niin mailasta naamaan saaneena kuin myös JHT-karpaasien nakkelemanakin, jossa kunnostautui erityisesti jo Järvenpäässä kykyjään tällä saralla näyttänyt Eetu Kukka.


Lopputulema tälle sotkulle oli Kukan 5+20, Kristofer Jõgin 2+10 ja Jõgin taklauksen kostohommissa olleen Niklas Murron 2+10 rangaistukset. Enempäänkin olisi varmasti ollut eväitä, mukaanlukien Leevi Leipijärven kaltoinkohtelu.


Haukat pistivät vielä jäähyjen turvin hirvittävän kirivaihteen silmään ja väänsivät pelin uskomattomasti tasoihin Antti Immosen, Lenni Kämäräisen ja kapteeni Leevi Leipijärven osumilla, jotka olivat siis kaikki ylivoimamaaleja, kiitos Eetu Kukan pelirangaistusvitosen. Leevi Leipijärven tasoitusmaali syntyi ajassa 59:28, ilman maalivahtia ja ylivoimaisena. Tämä osuma siivitti Haukat myös riemukkaasti jatkoajalle.


Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain pari minuuttia, kun JHT ja etenkin Haukkakirin avaimet, 5 minuutin ylivoiman mesoamisellaan tarjoillut Eetu Kukka pelastivat kasvonsa kotiyleisönsä edessä. Jani Nurkkala pääsi ujuttamaan pienen painostuksen päätteeksi kiekon vanhanaikaisella verkkoon, räjäyttäen kotiyleisön villisti. Näin Haukkojen uskomaton nousu vesittyi raastavalla tavalla, siirtäen ottelupallon mahdollisuuden jälleen Järvenpäähän maanantaiksi.


Maalivahtien torjunnat ottelussa menivät Samu Mäkiselle lukemin 42-32.


Paljon jäi parannettavaa, mutta onneksi edessä on täysin uusi peli ja mahdollisuus. Otteluvoitot ovat 2-1 Haukoille ja ottelupalloja on tarjolla kaksi. Näkymät ovat edelleen erinomaisen hyvät.


Maanantaina siis jatketaan. Silloin tarvitaan jälleen se kuudes kenttäpelaaja paikalle. Tällaisia näytelmiä ei kannata missata

317 views0 comments

Recent Posts

See All

コメント


Ice Hockey Game
bottom of page