top of page
Ice Hockey Game

Hienosti alkanut ottelu LeKiä vastaan päättyi jääkylmään suihkuun - Playoff-paikka varmistui silti

Updated: Feb 25, 2023

Jääkiekko on toisinaan raskas ja kuluttava peli etenkin henkisesti. Toisaalta se on myös rehellinen, antaen yleensä juuri sen mitä ansaitaan. Tänään kaksi erää hyvää lätkää ei yksinkertaisesti riittänyt, vaan vierailija LeKi vesitti hyvältä näyttäneen kokonaisuuden tylysti kolmannen erän kirillään ja paineli lopulta voittoon lukemin 4-5.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä käynnistyi Haukkojen osalta vahvasti. Peli oli tasaista vääntöä ja pisteiden tärkeys oli käsinkosketeltavaa, mutta Haukoilla oli alusta asti hienoinen isännän ote tekemisessä ja pelaamisessa, niinkuin tässä kohtaa kuuluukin.

Haukkojen tehokkuus oli ensimmäisessä erässä todella hyvällä tasolla. Maalitili avattiin ajassa 5:58, Vertti Siepin viivalämärillä, joka meni LeKi-mailan kautta maaliin saakka. Syöttäjänä toimi Jere Ylikärppä.


Haukat pääsi yrittämään erässä kertaalleen myös ylivoimaa, mutta tulosta ei saatu valotaululle saakka. Toisen kerran helähti kuitenkin ajassa 12:58, kun Nikita Puzakov väläytti hyvää liikettään ja nappasi kiekon mukaan keskialueelta, kiitäen kohti LeKi-maalia. Upea ranne ringeten kupeesta aivan ylänurkkaan jätti vastustajan Valtteri Kyllisen täysin aseettomaksi. Syöttöpisteille pääsivät Vertti Sieppi ja Santeri Seppälä.


Haukkojen vahva vire jatkui ja kesti myös yhden alivoiman. Reilu minuutti ennen erätaukoa Jussi-Pekka Jokinen lisäsi vielä Haukkajohtoa maalilla, ampumalla hyvän pyörityksen päätteeksi kiekon ruuhkan takaa maaliin. Syöttäjäksi tähän osumaan löytyi Eelis Räihä.


Näistä 3-0 lukemista lähdettiin myös toiseen erään. Maalivahtien torjunnat olivat tasan 11.

TOINEN ERÄ


Toiseen erään LeKi tuli hyvällä jalalla ja saikin painetta Haukkapäätyyn. Tilannetta auttoi myös Haukkajäähy korkeasta mailasta. Puolustus ja Roope Koskinen hoitivat kuitenkin alkumyräkän ja pelin painepiste alkoi tasoittumaan.


Tilanteita oli molempiin päähän ja pelin intensiteetti säilyi hyvänä. Lopulta LeKi onnistui kavennuksessaan erän puolivälin krouvissa, hieman alkuun vaarattomalta vaikuttaneen hyökkäyksen jälkeen. Kiekko onnistuttiin hyvän 1-1 haaston jälkeen kuitenkin toimittamaan vielä luukulle, jonne luisteli Emil Salonen mailoineen. Haukkapuolustuksen ollessa ratkaisevan sekunnin myöhässä kiekon sai kaivaa Haukkojen maalista. Syöttöpisteen maaliin sai Juho Painilainen. Näin lukemat kaventuivat numeroiksi 3-1.


Maalin jälkeen hyvää virtaa saanut LeKi sai painettua kiekkoa jälleen Haukkojen päätyyn, mutta Haukat selvisi tässä kohtaa paineesta. Haukat näyttivät sen sijaan vierailijoille hauista pari minuuttia myöhemmin, Nikita Puzakovin iskiessä illan toisensa maalin edestä, johon hänet oli unohdettu. Santeri Seppälä tarjoili oivallisen syötön karvattuaan ensin kiekon pois haparoineelta LeKi-puolustajalta. Näin ero kasvoi jälleen kolmeen maaliin, lukemiksi 4-1.

Vierailija LeKi punnersi kuitenkin vahvasti erän loppuun ja Haukoilla oli täysi työ pysyä kyydissä mukana kuivin jaloin. Tuloksellisesti tässä onneksi onnistuttiin.

Erän lopussa herra Puzakov oli esillä myös hieman miinusmerkkisesti, taklattuaan LeKin pelaajaa pään alueelle, josta tarjoiltiin kakkua ja kääretorttua 2+10 minuutin arvoisesti. Näin Haukat lähti kolmanteen erään vajaamiehisenä mutta melko turvallisen tuntuisessa johtoasemassa.

Maalivahtien torjunnat toisessa erässä olivat 24-15 Roope Koskiselle.

KOLMAS ERÄ


Kolmas erä alkoi LeKi-ylivoimalla, mutta Haukkojen alivoima kesti hyvin muutamat rynnistykset. Kerta ei kuitenkaan riittänyt, vaan Haukat tarjosi vielä toistamiseen vähän laiskan miehen jäähyn mailasta kiinnipitämisestä, joka päättyi lopulta LeKin tuuletuksiin. Maalintekijänä Teemu Kemppainen, syöttäjinä Oliver Etula ja Saku Aavajoki.


Kun siimaa annetaan, hyvät joukkueet käyttävät sen hyödyksi. Vajaa minuutti edellisestä ja Waltteri Selimgerei vei kiekon kulmaan ja tarjosi nappisyötön Jesse Hurmeen lapaan, joka viimeisteli maalin edestä kylmänviileästi lukemiksi jo 4-3. Tässä vaiheessa Haukkavalmentaja Nico Sirviö otti rivit kasaan aikalisän muodossa.


Aikalisän jälkeen Haukat sai hieman helpotusta, LeKin ottaessa jäähyn. Haukkojen pakkopeli pyöri sujuvasti, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu parista loistopaikasta huolimatta. LeKi vyörytti vahvasti kohti Haukkamaalia, mutta Haukat kestivät ja pääsivät iskemään kerran jopa vastaan läpiajon muodossa, mutta tuloksetta.


Sitten tapahtui valitettava virhe Haukkapuolustuksessa, jossa kiekko menetettiin LeKi-hyökkääjä Jesse Hurmeelle, joka punnersi kiekon väkisin maalille. Lopputuloksena oli pieni paniikkikasa, josta Niklas Saha iski karat sisään. Näin LeKi oli punnertanut ottelun jo tasalukemiin 4-4.


LeKi otti aikalisän ajassa 58:21, jonka jälkeen Haukkojen puseroon kaadettiin saavi jääkylmää vettä, vain 8 sekunnin pelin jälkeen. Kiekko pelattiin Haukkapäätyyn ja sieltä laitaan, josta Waltteri Selimgerei tälläsi limppua suoraan syötöstä vain maalille. Kiekko sujahti muuten hyvän ottelun pelanneen Roope Koskisen ohitse luvattoman helposti pelitilanteeseen nähden, joka tässä kohtaa koitui Haukkojen kohtaloksi.


Joukkue yritti vielä sitkeästi tasoitusta ilman maalivahtia, mutta LeKin puolustus ja maalivahti Kyllinen olivat tehtäviensä tasalla. Näin Haukoille erittäin kitkerä tappio lukemin 4-5, pelin ollessa parhaimmillaan hyppysissä jo 4-1.


Tällaista on jääkiekko välillä. Nyt otetaan palkeisiin ilmaa, huilataan hetki ja valmistaudutaan ensi viikonloppuna kotona pelattaviin tuplapeleihin, jotka päättävät runkosarjan ja selvittävät lopullisen runkosarjasijoituksen. Hyvä asia on kuitenkin se, että playoff-paikka varmistui tappiosta huolimatta.



241 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page