Tiukkaakin tiukempi kärkikamppailu kääntyi lopulta Haukkojen voitoksi voittolaukauskisan turvin. Peli oli äärimmäisen tasainen ja viihdyttävä kamppailu pisteistä, jossa meinasi käydä köpelösti päätöserän viimeisten minuuttien jäähyilyn johdosta. Homma kuitenkin pelastui sitkeydellä ja taistelutahdolla, joka lopulta tuotti hyvän tuloksen.
ENSIMMÄINEN ERÄ
Ensimmäinen erä tarjosi juuri niin tiukkaa vääntöä, mitä kärkikamppailulta on lupa odottaakin. Haukkojen ensimmäinen iskun paikka tuli reilun neljän minuutin pelin jälkeen, kun Riemu otti rangaistuksen. Ylivoima ei hyvästä tekemisestä huolimatta tarjonnut johto-osumaa, vaikka kiekko pyöri jo lähellä Riemun maaliviivaa.
Haukat siirtyi kuitenkin ajassa 7.37 johtoon, Valtteri Peltosen päästessä kiertämään kiekon kanssa keskelle ja laukomaan kiekon ylähyllylle parhaalta maalintekosektorilta. Syöttäjänä toimi Topias Niskanen.
Riemu otti lisää rangaistuksia erän puolivälissä, jota Haukat eivät pystyneet hyödyntämään hyvistä paikoista huolimatta. Haukoilla oli kuitenkin hyvä tekemisen meininki ja ottelu omissa hansikkaissa. Riemun huolimattomuus mailan kanssa jatkui, joka tarjosi vielä erän loppupuolella erikoistilanteen Haukkaparvelle. Ylivoima ei tarjonnut ihmeitä, paitsi yhden Riemun alivoimaläpiajon, joka kilpistyi Oranssien onneksi ylärimaan.
Viimeinen minuutti tarjoili vielä yhden Haukka-alivoiman, joka kostautui ikävästi ajassa 19.23 Antonio Marchesanin päästessä lyömään kiekko suoraan "toimistosta" toimitetun kiekon häkkiin, jonka tarjoili Paavo Kilponen.
Näin tasainen erä päättyi tasalukemissa 1–1. Maalivahtien torjunnat jakautuivat pelin hengen mukaisesti 11–10 Roope Koskiselle.
TOINEN ERÄ
Toinen erä oli tasaista kapinaa, jossa oli viihdettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Haukoille tarjottiin erän ensimmäisellä puoliskolla ylivoimamahdollisuutta kahteen otteeseen, Riemun yhtä vastaan, mutta lukemat säilyivät tiukasti tasalukemissa. Kuten hyvään kärkikamppailuun kuuluukin, tunnettakin saatiin mukaan ja pelin intensiteetti nousi asteittain, mitä pidemmälle erä eteni. Riemu oli erässä aavistuksen aktiivisempi, joka aiheutti Roope Koskiselle töitä jonkun verran enemmän kuin virkaveli Juuso Laukkaselle.
Myös Riemu sai kokeilla ylivoimaansa toiseen kertaan erässä, mutta tuloksetta. Näin rangaistukset jäivät erän ainoiksi tilastomerkinnöiksi ja erä päättyi ensimmäisen tavoin 1–1 lukemissa. Torjuntalukemat tässä erässä olivat 14–6 Roope Koskiselle.
KOLMAS ERÄ
Kolmas erä ei ehtinyt vanheta pari minuuttia, kun Riemu pääsi iskemään. Maalin eteen muodostui säpinää, jonka keskeltä Mika Mäki pääsi lyömään lötön pussiin. Mikko Tuomela ja Miska Autio nappasivat syöttöpisteet osumaan. Näin Riemu ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon.
Haukkojen avain tasoitukseen tarjottiin ajassa 46.43, ylivoimatilanteen turvin, joka ei kuitenkaan tarjoillut ratkaisevia asioita. Taisto jatkui kiivaana ja tasaisena, tarjoten molemmille tontintynkiä siellä täällä. Kurinalainen puolustaminen kuitenkin näkyi, eikä mitään ollut jaossa ilmaiseksi.
Riemu alkoi kerjätä senkkaa nenästään ottamalla pari rangaistusta peräjälkeen viimeisen kympin aikana. Haukat käyttivätkin toisen hyväkseen, kun Eduard Slessarevski laukoi kiekon hyvän maskin takaa takanurkkaan. Syöttäjinä olivat Vertti Sieppi ja Henri Saavalainen. Maalin syntyaika 55.39.
Haukat kuitenkin tarjoilivat vieraille voiton avaimia käteen ottamalla heti tasoituksen jälkeen jäähyn, joka poiki lopulta myös päällekäisen 2+2 rangaistuksen, joten Riemu pääsi pyörittämään peliä kahden miehen ylivoimallakin. Haukat selvisivät vaivoin tästä myllystä, Riemun luodessa nipun todella vaarallisia paikkoja ja hiuksenhienosti ohi menneitä laukauksia. Näin ottelu meni lopulta jatkoajalle, joka jatkui vielä Riemun ylivoimalla.
JATKOAIKA
Haukat selvisi jatkoajan alunkin alivoimaisena hyvän ja uhrautuvan taistelun päätteeksi. Jatkoajan paras paikka siunaantui Haukkojen Petteri Kankkuselle, joka pääsi aivan nokikkain Riemu-vahti Juuso Laukkasen kanssa. Mies kuitenkin venytti sen luokan räpylätorjunnan, mitä ei joka viikonloppu näe.
Ottelu eteni lopulta voittolaukauskisaan, joka vaati melko monta kierrosta, että homma ratkesi Haukkojen eduksi. Näin tiukkaakin tiukempi taisto jätti Järvenpäähän kaksi pistettä.
Comments