Eilinen Riemu-ottelu ei tarjonnut Haukoille hetkellisiä riemunpilkahduksia enempää. Tappio jouduttiin nielemään perjantaiseen tyyliin 4-3 lukemin. Näin pisteet jäivät Jyväskylään.
Ensimmäinen erä tarjoili tasaista lätkää, jossa maalinteon aloitti kotijoukkue Riemu. Maalilamppu syttyi ensimmäisen kerran ajassa 2.45, kun Niklas Laitinen tälläsi kiekon ohi Niku Halla-Ahon. Erä oli siisti ja tasaväkinen, joissa molemmille tarjottiin kertaalleen mahdollisuus ylivoimaan. Haukat onnistuivat erän lopussa todellisen pukukoppimaalin teossa, joka syntyi ajassa 19.59. Maalintekijänä oli Alex Jaakkola, johon esityön tarjoilivat Aleksi Virta ja Eduard Slessarevski.
Ensimmäisessä erässä Niku Halla-Aho venyi kiekon tielle 11 kertaa, Riemun Juuso Laukkasen kymmentä vastaan.
Toisessa erässä maaleja mäiskittiin sitten enemmän, joista kaksi syntyi erän toisella minuutilla. Ensin Riemun Saku Piha siirsi kotijoukkueen 2-1 johtoon ajassa 21.05. Maalin jälkeisen vaihdon merkitys nosti jälleen päätään, kun Haukkojen Jere Ylikärppä löi pelin tasoihin pelikellon näyttäessä 21.39. Tähän maaliin syöttäjiksi merkattiin Niko Lottanen ja Leevi Leipijärvi.
Toisen erän lopun kaksi Haukkojen jäähyä kostautuivat rankimmalla mahdollisella tavalla, Riemun iskiessä kiekon molemmilla kerroilla nuottaan. Ensin Aleksi Lampi tälläsi joukkueensa 3-2 johtoon ajassa 37.42, jonka jälkeen Saku Piha kuritti Haukkoja toisesta jäähystä ajassa 39.36. Näin kotijoukkue Riemu järjesti itsensä 4-2 johtoon kolmanteen erään lähdettäessä.
Torjunnat toisessa erässä jakautuivat lukemin 9-15 Niku Halla-Ahon nimiin.
Kolmas erä oli Haukkojen takaa-ajoa, joka tuotti yhden kaventavan maalin. Jani Könönen toimi maalin arkkitehtinä, assistentteinaan Shuma Kinebuchi ja Eduard Slessarevski. Maalin syntyaika oli 54.03. Haukkojen taistelu ei kuitenkaan riittänyt, vaikka lopussa Niku Halla-Ahokin otettiin maalilta pois. Lisämaaleja ei ottelussa enää nähty, joten lopputulos 4-3 merkittiin kirjoihin ja kansiin.
Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan 29-35 Niku Halla-Ahon sarake jälkimmäisenä mainittuna.
Tällainen viikonloppu tällä erää. Ensi viikonloppuna on tuplamahdollisuus paikata tilannetta, kahden kotiottelun turvin. Näistä ja mahdollisista erityisjärjestelyistä lisää alkavalla viikolla.
Leppoisaa sunnuntaita!
Comments