top of page
Ice Hockey Game
Search

Muik liian väkevä vastus Uusikaarlepyyssä

  • MrJ
  • Sep 20
  • 2 min read

Tiukka kapina Uusikaarlepyyn illassa kääntyi lopulta isäntien eduksi, jotka olivat juuri lukemien verran valmiimpia, aktiivisempia ja tehokkaampia.


ENSIMMÄINEN ERÄ


Avauserä Muikkilassa oli tasaista vääntöä, täysin erilaisessa hengessä kuin eilinen Kalajoen ilta. Molemmilla oli aihioita, joista rakennella, mutta maaliverkot pysyivät visusti löysinä molemmissa päissä. Ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät kaksi Haukkarangaistusta, joista Muik ei kuitenkaan päässyt rankaisemaan vierailijoita. Laukauksia painettiin puolin toisin hyvä määrä, niiden mennessä tällä kertaa Haukkojen Matti Fingerroosille lukemin 16—13.


TOINEN ERÄ


Toinen erä tarjosi samanmoista saagaa, molempien metsästäessä avausmaalia vimmatusti. Nähtiinpä pieniä tunteenpurkauksiakin, joita tuomarit joutuivat selvittelemään aikansa kuluksi. Avausmaali oli todella tiukassa, Muikin päästessä yrittämään sitä ensi kertaa erässä 13 minuutin kohdalla, kuitenkin tuloksetta. Haukkojen mahdollisuus avautui kolmisen minuuttia ennen erän päättymistä. Yksi tuhannen taalan paikka saatiinkin, mutta kuti suuntautui kalaverkkoihin maaliverkon sijaan. Tämän parempia paikkoja ei erässä enää siunaantunut, joten ottelu oli kahden erän jälkeen edelleen lähtöpisteessä, lukemissa 0—0.


Maalivahtien torjunnat toisen erän osalta menivät jälleen Matti Fingerroosille lukemin 15—11.


KOLMAS ERÄ


Vihdoin avausmaalikin näki päivänvalon, Haukkojen iskiessä vain 55 sekunnin pelin jälkeen. Siniviivan jälkeen ranteensa virittänyt Petteri Kankkunen täräytti kiekon ylähyllylle Muik-pakin jaloista. Syöttöpisteen sai Ville Rosenström. Peli jatkui maalinkin jälkeen erittäin tasaisena, joka korosti vielä avausmaalin tärkeyttä.


Muik pääsi myös kokeilemaan ylivoimansa tehoa kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta tuloksetta. Tulos syntyi kuitenkin erän puolivälissä, hyvän kotijoukkueen mylläkän jälkeen, joka pakotti Haukkojen puolustuksen kardinaalivirheeseen, josta Muik rakenteli helposti tasoituksensa. Maalintekijänä oli Henri Kyllönen, syöttäjinä Felix Nyfors ja Linus Vesterlund.


Tasoitus tuotti kotijoukkueelle väkevää kapinaa, joka painoi peliä Haukkojen päätyyn. Haukat kestivät aikansa, kunnes kotijoukkueen sitkeys palkittiin ajassa 58.21, kun laidasta lähetetty syöttö maalille tarjosi täysin yksin takatolpalle hiipineelle Toivo Kramerille paikan putata kiekko nuottaan. Syöttäjiksi merkittiin Zach Trempner ja Jonah Mannil. Tämän jälkeen Haukoille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa aikalisä, sekä laittaa kaikki likoon kuudella kenttäpelaajalla, tällä kertaa tuloksetta. Näin ottelu päättyi lopulta Muikin kotivoittoon lukemin 2—1.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan lukemin 51—36 Matti Fingerroosin nimiin. Tästä kotimatkalle ja valmistautumaan 19.9. pelattavaan Haukat — FPS-otteluun.

 
 
 

Recent Posts

See All

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page