top of page
Ice Hockey Game

Se oli siinä!

Karhun voimat olivat tänään liikaa. Haukat taipuivat hopealle.

Väkivahvat porilaiset tekivät sen, mitä olivat selkeästi tulleet tekemään tänään Järvenpäähän. Vahvan, ennakkoluulottoman esityksen jälkeen se otti tyylipuhtaan 3-6 voiton, eikä mestarista jäänyt tällä erää kauheasti epäselvyyttä. Haukat kuitenkin tekivät kaikkensa, eikä hieno kevät saa himmentyä liikaa tällä erää saavuttamatta jääneen mestaruuden myötä.


Ottelu lähti jälleen vauhdikkaasti liikkeelle, olivathan panokset hyvin selkeät. Karhu HT tuli erittäin hyvin valmistautuneena ja painoi pelin jo alkuhetkillä Haukkapäätyyn. Haukatkin saivat muutaman puolittaisen pistohyökkäyksen, mutta nopeasti kävi selväksi se, että Karhu oli tullut kylään turhia nöyristelemättä.


Karhujen aggressiivinen tekeminen tuotti luvalla sanoen ansaitusti myös tuloksen ajassa 7:15, Kasperi Nuton tempaistessa kiekon lähietäisyydeltä upealla laukauksella aivan ylähyllylle. Tälle upealle kudille Samu Mäkinen ei mahtanut mitään. Syöttäjät maaliin Julius Harttunen ja Mika Huhtasalo.


Peli jatkui samoissa merkeissä, Karhun iskiessä käpälää toisen eteen. Reilut kaksi minuuttia edellisestä maalista oli kulunut, kun Karhu HT:n Ville-Petteri Mäkinen väänsi väkevästi kiekon Haukkapönttöön maalin edestä, vahvan paineen päätteeksi. Syöttäjät maaliin Jesper Henriksson ja Lauri Sikoniemi.


Haukat saivat hetkittäin paineenpoikasta myös Karhupäätyyn, mutta vieraiden vahva puolustus ei mahdollistanut Haukoille sen vaarallisempaa tekemistä. Laidatkin ryskyivät sopivasti, mikä toki kuuluu finaalitunnelmaan kuin keltainen väri pääsiäiseen.


Haukat saivat kuitenkin pienen hetkensä, joka päättyi heti kavennusosumaan. Joseph Hawkins-Kinebuchi pääsi laukomaan viivalta suoran, matalan laukauksen, joka yllätti Karhukassari Kasperi Kotkaniemen täydellisesti. Syöttäjät H-P Laosma ja Niko Lottanen. Tärkeä maali näki päivänvalon ajassa 15:27.


Maalin jälkeen Haukat saivat uskoa tekemiseensä, painaen hyökkäyksiä vihdoin myös Karhujen maalille. Vaikka lisämaalit jäivät syntymättä, saivat Haukat tärkeää painetta ja vaaran tuntua myös vieraiden päätyyn. Erä kuitenkin melko vahvasti Karhu-merkkinen, joka päättyi lukemiin 1-2. Haukkojen Mäkiselle 15 torjuntaa, Karhujen Kotkaniemelle 10.


Haukkojen toinen erä alkoi todella murheellisesti. Haukat ottivat ajassa 20:49 ja 21:18 kaksi pientä rangaistusta, joten Karhu HT pääsi pelaamaan heti erän alkuun 5-3 ylivoimaa. Tällaista paikkaa ei finaaleissa jätetä useinkaan käyttämättä, kuten ei tälläkään kertaa. Tuomas Huhtanen neppasi irtokiekon lähietäisyydeltä maaliin, Kasperi Nuton ja Mika Huhtasalon tehdessä esivalmistelut.


Ylivoima jatkui vielä 5-4 formaatissa, joka sotki Haukkojen peliä entisestään.

Rankaisua tulikin isolla tassulla jälleen hetkeä myöhemmin, Tuomas Huhtasen iskiessä kiekon toista kertaa maalin edestä nuottaan. Kasperi Nuto ja Julius Harttunen kehittelivät vuorostaan tämän keitoksen. Näin lukemat olivat yhtäkkiä jo 1-4 vierasjoukkueelle.


Vain minuutti ehti kulua Karhujen edellisestä maalista, kun Haukat olivat jälleen hankkimassa ongelmia itselleen jäähyn muodossa. Tälläkin kertaa ylivoima pyöri vaarallisesti, mutta Karhut eivät päässeet enää iskemään maalia. Jani Könönen sen sijaan vetäisi hatustaan vahvan yksilösuorituksen alivoimalla ja hätyytteli vaarallisesti Kasperi Kotkaniemen vartioimaa maalia.

Jäähyn jälkeen peli tasoittui hieman, Haukkojenkin päästessä jälleen luomaan hyökkäyksiä vierasjoukkueen maalille.


Hyvästä liikkeestä ja tekemisestä huolimatta terävin energia kuitenkin uupui, eikä todellista vaaran tunnetta oikein saatu luotua. Karhu sen sijaan teki pieniä asioita tehokkaammin, oli irtokiekoissa useimmiten ensin, voitti kaksinkamppailuja ja raatoi tarvittavan määrän enemmän kotijoukkueeseen nähden. Pari yksittäistä vaaran paikkaa Haukat saivat silti luotua, mutta viimeistelyt paukkuivat plekseihin.


Haukat saivat myös kokeilla ylivoimaa, mutta kovin harmaita karvoja ei Karhuille sillä aiheutettu. Heti vesittyneen ylivoiman perään Karhu HT pääsi ylivoimahyökkäykseen, jossa "veljet" Lehtonen, Savolainen ja Huhtanen juonivat pienen klip-klapin, joka päättyi lopulta Haukkanuottaan saakka. Näin ottelu jo 1-5 Karhuille, kellon pysähtyessä aikaan 35:47.

Karhut saivat erän lopussa vielä rangaistuslaukauksen, mutta tällä kertaa Tuomas Huhtanen ei saanut iskettyä kypärätemppua Samu Mäkisen vedettyä pidemmän korren. Molemmat joukkueet saivat vielä pienet kakkoset ennen erätaukoa, mutta lisämaaleja ei nähty. Näin kolmanteen erään siirryttiin jo aika vahvassa Karhujen niskalenkissä. Torjunnat Mäkinen 11, Kotkaniemi 10.





Kolmas erä oli aluksi luvalla sanoen melko staattista toimintaa, pahimpien höyryjen jäädessä kenties pukukoppiin. Karhu pelasi varmasti johtoaan puolustaen, Haukat yrittivät taistella tutkainta vastaan sen minkä saattoivat. Pientä lohtua Haukat silti saivat ajassa 49:04, kun Leevi Leipijärvi nappasi kiekon pussiin maalin takakulmalta. Syöttäjänä Niko Lottanen ja H-P Laosma. Seuraavan vaarallisen Haukkahyökkäyksen jälkeen Mikael Kotkaniemi Karhuaitiossa ottikin herättelevän aikalisän.


Aikalisä ei kuitenkaan auttanut Karhuryhmää, vaan Haukat olivat päättäneet iskeä kaiken likoon. Ajassa 50:13 Joonas Rinnetmäki toimitti kiekon maaliin lähietäisyydeltä hyvän sähinän jälkeen. Syöttäjinä Juuso Miettunen ja Jere Ylikärppä. Näin lukemat olivatkin yhtäkkiä 3-5 ja ottelu sai kuin saikin draaman kaarensa ja kliimaksintyngän.


Kaari oli kuitenkin valitettavan lyhyt. Karhu HT painoi pelin väkisin Haukkapäätyyn ja ajassa 53:05 Henri Keskilohko hankaloitti Haukkojen urakkaa melko ratkaisevasti iskemällä kiekon kuudennen kerran nuottaan. Syötöt Jesse Huhtalalle ja Jussi Lehtoselle. Tilanne kuumensi maalivahti Samu Mäkisen, joka purki ison pettymyksen ja finaalilatauksen ulosajon arvoisesti ottelun tuomaristolle. Näin maalille joutui loppuhetkiksi luistelemaan luukkuvahti Niku Halla-Aho.


Turhautuminen ja pettymys kiristivät ymmärrettävästi etenkin Haukkapelaajia, joten pientä sanailua ja nokkapokkaa nähtiin pariinkin otteeseen. Ylilyönneiltä ja sen suuremmilta harmeilta kuitenkin vältyttiin ja Haukat yrittivät vielä tehdä sen, mitä tehtävissä oli, yrittäen kavennusta vielä kuudella kenttäpelaajalla. Muutamia tilanteita saatiinkin luotua ilman maalivahtia, mutta Karhut vain olivat tänään se pysäyttämätön jääkiekkojoukkue.


Näin Suomi-Sarjan mestaruuden nappaa täten Porin Karhu HT, vahvan ja tasaisen peliesityksen jälkeen. Onnittelut Porin suuntaan hienosta kaudesta ja mestaruudesta.

Haukkojen ei ole kuitenkaan syytä painaa päitään siipien suojaan. Haukat pelasi mahtavat playoffit ja finaalipaikka itsessään oli jo melkein mestaruuteen verrattava ilonaihe, sen verran upea tarina tästä saatiin aikaan. Monte Carloksi ristitty radanvarsikaupunki heräsi eloon, eli joukkueen mukana ja ymmärsi kuinka hienoa työtä joukkue teki koko kevään, tänä eriskummallisena kautena.


Nyt otetaan hetki happea, kiitetään ja kuitataan pelien osalta. Erillinen kannanotto ja loppupuheenvuoro/yhteenveto kaudesta on vielä luvassa, joten tähän kaneettiin tämä kausi ei vielä jää.


Nyt happea ja tottumista ajatukseen, että olemme Suomi-Sarjan hopeamitalisteja! Ollaan ylpeitä ja iloisia siitä!


Ei sitä ihan joka kausi tapahdu.

 
 
 

Recent Posts

See All

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page