Ice Hockey Game

Täysi pistepotti Kotkasta!

Perjantain ehtoo-ottelu paketoitu. Haukkojen kliininen, hyvävauhtinen ja varmaotteinen esitys tylsytti Titaanien parhaan terän nopeasti, eikä pisteistä saatu aikaiseksi tällä kertaa kovinkaan kiivasta taistelua.


Haukat jatkaa lentoaan vastustamattomasti, eikä Titaaneista ollut tänään häiritsemään

Haukkojen voittokulun suuntaa ohjaavaa kompassia.


ENSIMMÄINEN ERÄ

Ottelu lähti liikkeelle hyvävauhtisena ja energisenä. Molemmat olivat tulleet taistelemaan toden teolla pisteistä, joka oli aistittavissa piipuhyllylle saakka ensimmäisten minuuttien aikana.

Haukat pääsivät kokeilemaan ylivoimaansa heti ajassa 1:56, joka tuotti toivotun tuloksen. Kiekko kävi ennen varsinaista maalia jo kertaalleen verkossa, mutta tuomari levitti kätensä välittömästi. Toinen yritys onnistuikin sitten mallikkaasti, Leevi Leipijärven tintatessa kiekon nuottaan terävällä rannelaukauksella parhaalta vetosektorilta. Kellot pysähtyivät aikaan 2:52. Syöttäjinä maaliin Niko Lottanen, sekä Sasu Helenius.

Montaa minuuttia ei ehditty pelata, kun Jani "Hra 47" Könönen väläytti nopeuttaan Kotkan illassa, sujahtaen tuulennopeasti Titaanipuolustuksen ohi pahantekoon. Näin kiekko oli jo toisen kerran Titaaniverkossa, hallitun harhautuksen päätteeksi. Syöttöpiste maaliin J-P Jokiselle. Näin Haukat jo 0-2 johtoasemaan ajassa 5.43.


Titaanit kuitenkin muistuttivat pian siitä, että jääkiekko on nopea peli. Pieni nukahdus viivalla sekä maalin edessä maksoivat Haukoille takaiskumaalin ajassa 8.33. Maalintekijänä kotijoukkueen Jesse Niinisaari. Syöttöpiste Leevi Laineelle. Titaanit pääsivät heti kavennuksen perään yrittämään vielä tasoitusta ylivoimalla, jonka Haukat tarjoilivat. Tästä Haukkaparvi ei kuitenkaan maksanut enää hintaa, vaan ottelu jatkui lukemissa 1-2.

Titaanit sai kavennuksesta sen verran puhtia, että kiekonhallinta siirtyi hieman kotijoukkueen nimiin. Mitään suurempaa hätää Haukoilla ei silti ollut. Ajassa 12.24 Henrik Laosma lähetti murtosyötön nopeajalkaiselle Peter Jurvelinille, jonka hallittu ranne takakulmaan ei jättänyt Titaanivahti Jakob Brandnerille mitään mahdollisuuksia. Näin Haukkaparvi livahti jälleen kuin varkain kahden maalin johtoon 1-3.

Erän loppu oli vauhdikasta ja avointa peliä, joka avasi molemmille joukkueille hyviä maalipaikkoja ja hyökkäyksiä. Muutama naseva taklauskin näki päivänvalon. Viihdyttävä avauserä ei tarjonnut kuitenkaan enempää tilastomerkintöjä, joten erätaukolukemat Haukoille 1-3.

Benjamin Kalliolle Haukkamaalilla merkittiin 12 torjuntaa Titaanien Jakob Brandnerin seitsemää vastaan.





TOINEN ERÄ

Toinen erä lähti ensimmäisen tapaan vauhdilla liikkeelle. Molemmille siunaantui muutamia paikkoja, mutta tulostaulun statusta ei päästy muuttamaan. Titaanit pääsivät yrittämään ylivoimaa ajassa 22.52, mutta Titaanilaukaukset viuhuivat plekseihin. Titaanit jatkoivat vielä hetken vyöryään kohti Haukkamaalia, mutta tilanne säilyi ennallaan.

Erää painettiin nippuun tasaista tahtia. Molemmille siunaantui pari hyvää maalipaikkaa, mutta viimeistelyt jäivät turhan pehmeiksi. Aivan maaleitta erässä ei kuitenkaan jääty, sillä Haukkojen Jani Könönen valjasti jälleen jalkaa liikkeelle ja murtautui vasemmalta laidalta nokikkain Titaanivahti Brandnerin kanssa. Tällä kertaa suora laukaus alakulmaan tuotti toivotun tuloksen, joka siirsi Haukat jo väkevään 1-4 vierasjohtoon. Maalin syöttäjiksi Tuomas Tilli ja ja Jere Ylikärppä. Maalin syntyaika 31:06.

Titaanit tarjosivat Haukoille jälleen ylivoimaa, jota ei jätetty käyttämättä. Hienon, hallitun pakkopelin jälkeen Jere Ylikärppä täräytti kiekon maalin edestä häkkiin, jonka sinne toimitti kapteeni Leipijärvi. Toinen syöttäjä oli J-P Jokinen. Maali syntyi aikaan 32:20. Tämä riitti myös Jakob Brandnerille, joka vaihdettiin Niilo Pussiseen. Tällä maalilla Haukat siirtyi jo melkoisen turvalliseen 1-5 johtoon.

Titaanit kampesivat vielä roikkumaan karkaavan junan perään iskemällä komean kuvion päätteeksi kiekon Haukkapömpeliin ajassa 33:33. Maalintekijä Simo Kauppinen, syöttäjät Santeri Salminen ja Juuso Hoikka. Näin taululle muutettiin lukemiksi 2-5.

Titaanit pyrkivät vielä vyöryttämään hyökkäyksiä kylvääkseen takaa-ajon siementä, mutta Haukat pysyivät tukevassa 2-5 johdossa lähdettäessä kolmanteen erään. Torjunnat Kallio 15, tutkapari Brandner - Pussinen yhteensä 9.


KOLMAS ERÄ

Kolmatta erää ehdittiin pelata 1:24, kun Haukkajäähy tarjosi Titaaneille iskupaikan. Titaanit eivät kuitenkaan tarttuneet tarjoukseen ja ottelu eteni tasaviisikoin. Toinenkaan Titaaniylivoima ei tarjonnut kotijoukkueelle lohtua. Jani Könönen oli puolestaan hyvin lähellä naulata pelin hattutempullaan alivoimatilanteessa, mutta Titaanit selvisivät todennäköiseltä kuoliniskulta vielä toistaiseksi.

Haukat jatkoi tasaista ja energistä tekemistä, eikä Titaaneille tarjoutunut todellista saumaa takaa-ajon käynnistämiseen. Jani Könönen täydensi loistavan iltansa vielä hattutempulla tyhjään maaliin, joten loppulukemat 2-6 olivat tosiasia. Haukat pelasivat tarkkaa, riskitöntä ja järkevää lätkää, joka oli tänään liikaa Kotkan pojille. Ainoat siivekkäät linnut olivat tänään Haukat, jatkaen ylvästä marssiaan kohti Suomi-Sarjan kärkeä.

Haukkojen pelin perustaso on tällä hetkellä todella kovalla, tasaisella ja voittavalla tasolla, josta voimme olla erittäin iloisia. Joukkueen itseluottamus ja työteliäisyys paistaa kirkkaiden valojenkin seasta selvästi, joten hyvät tulokset ovat enemmän kuin ansaittuja.

Homma jatkuu jo huomenna kotipubissa, kun Haukkojen virettä tulee testaamaan Riemu Jyväskylästä.

Riemu-pelin ennakoihin palataan huomenna.


143 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game