top of page
Ice Hockey Game

Täyspotti viikonlopusta!

Haukat oli tänäänkin isäntä talossa, ottaen Virkiästä ansaitun voiton lukemin 6-3. Peli oli erittäin tasaista ja tiukkaa vääntöä, jossa suurimmaksi eroksi nousi Haukkaparven tehokas viimeistely, vahva puolustus ja kruununa loistava maalivahtipeli, joka oli tänään Haukkojen yksi suurimmista valttikorteista.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Heti alusta alkaen nähtiin vauhdikasta ja hyökkäävää lätkää, jossa panokset olivat selkeät. Molemmat joukkueet saivat hyviä tilanteita aikaiseksi, Virkiän ollessa ehkä aavistuksen aktiivisempi osapuoli. Ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin kotijoukkueelta, Niko Lottasen tarjoiltua maalin takaa nappisyötön Santeri Seppälän lapaan, joka iski kiekon pönttöön suoraan syötöstä. Toinen syöttöpiste J-P Jokiselle. Erää jatkettiin tasaisissa merkeissä, Haukkojen kokeillessa kerran myös ylivoimaansa tuloksetta.


Viisi minuuttia ennen erän loppua Virkiä sai todella kiivaan rummutuksen aikaiseksi, joka pakotti Roope Koskisen useampaan paraatipelastukseen. Lopulta sekään ei riittänyt Virkiän survoessa kiekon väkisin pienestä kulmasta maaliin. Maalintekijänä Jere Autio, syöttäjänä Juho Niemelä.


Haukat iskivät kuitenkin vielä kertaalleen, Niko Lottasen onnistuttua jo hieman pesäpalloakin imitoiden näpäyttämään kiekon siirretyn rangaistuksen aikana maaliin, hieman erikoisen pomputtelun jälkeen ajassa 17:44. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana, Haukkojen hyvän paineen keskellä. Virkiä hieman kyseenalaisti maalin korkeana mailana, mutta lopulta maali jäi voimaan lyhyen torikokouksen jälkeen. Erätauolle lähdettiin myös näissä 2-1 lukemissa. Maalivahtien torjunnat 19-8 Roope Koskisen nimiin.


TOINEN ERÄ


Toinen erä ehti vanheta vain pari minuuttia, kun Haukat iskivät jo illan kolmannen kerran. Puolustaja Jere Kivinen ampui rannelaukauksen, joka yllätti maalivahti Juho Nikun. Syöttöpisteille pääsivät Santeri Seppälä ja Lenni Kämäräinen.


Maalin jälkeen peli ehti edetä vain puolisen minuuttia, kun Virkiän verkossa tärisi taas. Tällä kertaa maali meni armotta maalivahti Nikun piikkiin, joka antoi Jere Ylikärpän yllättää itsensä melkein nollakulmasta, rennohkolla rystynostolla etukulmaan. Tämän mies ilmeisesti tiesi itsekin, koska luisteli maalin jälkeen melko nopeasti vaihtopenkille. Tilalle luisteli Severi Isokangas. Näin lukemat olivat ajassa 23:16 jo 4-1 kotijoukkueelle.


Maalivahdin vaihto ei pelastanut Virkiää myöskään seuraavalta osumalta, jonka tälläsi Nikita Puzakov ajassa 33:11. Syöttäjinä Lenni Kämäräinen ja Santeri Seppälä. Laukaus oli kiistämättä hyvä ja tuli hienoisen maskin takaa, mutta näin kovassa sarjassa näitä pitää vain pystyä torjumaan, jos otteluita haluaa voittaa. Maali myös hieman kuumensi Virkiä-pelaajien tunteita, joista kehkeytyi pieni ja pippurinen poikapaini, kahden minuutin rangaistuksilla palkittuna.


Virkiä taisteli kuitenkin itseään peliin mukaan minuuttia myöhemmin, iskemällä kiekon verkkoon hyvällä rannelaukauksella lähietäisyydeltä. Syötöt Matias Pelanderille ja Eetu Heikkiselle. Näin peli oli lukemissa 5-2, joista siirryttiin myös erätauolle. Maalivahtien torjunnat 12-9 Roope Koskiselle.


KOLMAS ERÄ


Päätöserä oli edelleen tiukkaa kamppailua ja tasaista vääntöä. Etenkin Virkiä kunnostautui vaarallisissa paikoissa hyvin, törmäten kerta toisensa jälkeen loisto-ottelun pelanneeseen Roope Koskiseen, joka pääsi taatusti porautumaan Virkiä-pelaajien mieliin otteillaan. Haukat sen sijaan pelasi vapautuneesti ja rennosti ilman turhia riskejä, puolustaen järkevästi ja ehjänä viisikkona.


Ajassa 42:48 Jussi-Pekka Jokinen naulasi ottelun ylivoimalla Haukoille, nostamalla hänelle suotuisasti pomppineen kiekon etukulmalta ylähyllylle. Syöttöpisteet Antti Immoselle ja Jere Ylikärpälle. Näin ottelu oli tässä kohtaa jo numeroissa 6-2.


Virkiä pelasi ansiokkaasti loppuun saakka, yrittäen murtaa Roope Koskisen luomaa muuria. Yritys palkittiin vielä kertaalleen ajassa 59:43, kun Joel Sund sai viimeistellä takakulmalta herkkupassin verkkoon. Syöttäjiksi merkittiin Riku Rautavirta ja Joshua Kossila. Maali oli kuitenkin tässä kohtaa muodollisuus ja Haukoille tärkeät pisteet lukemin 6-3.

Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan Roope Koskiselle lukemin 45-29.


Näin rankan viikonlopun saldona 3 voittoa 3 pelistä, joka ei jätä paljoa purnattavaa. Nippu on hyvin kasassa, maalivahtipelin ollessa myös jiirissä. Tästä on hyvä lähteä taistelemaan runkosarja pakettiin, josta on pelaamatta vielä 3 tärkeää kamppailua. Palataan niihin ensi viikolla tarkemmin!







185 views0 comments

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page