Haukat jatkoi oivallista starttiaan kaatamalla Savonlinnan ylpeyden SaPKon heidän kotiluolassaan maalein 2-5. Hyvä ja ehjä kokonaisuus kantoi hedelmää, eikä illan isännästä ollut lopulta epäselvyyttä.
ENSIMMÄINEN ERÄ
Haukkojen Savonlinnan valloitus alkoi aktiivisella otteella, joka tuotti heti ylivoiman reilun minuutin pelin jälkeen. Ylivoima ei kuitenkaan tarjonnut sitä vapauttavaa johto-osumaa, vaan peli jatkui tasaviisikoin kahden minuutin pelaamisen jälkeen.
Kotijoukkue SaPKokin sai erän edetessä luotua pari oivaa maalipaikkaa, mutta perille asti kiekkoa ei saatu toimitettua. Haukat pääsivät vuorostaan iskemään SaPKon melkoisen toheloinnin seurauksena peräti kolmella nollaa vastaan, josta kiekko pelattiin takatolpalle Henri Saavalaiselle, joka runnoi kiekon sisään ja kiitti näin SaPKon nukahduksesta. Syöttäjänä kunnostautuivat Hendrik Laosma ja Vikke Terho.
Erän puolivälissä oli sitten kotijoukkueen vuoro päästä peliin mukaan. Kiekko pelattiin Haukkojen maalin takaa hieman maalivahdin mailankin avustamana puolustaja Vertti Maliselle, joka otti tyhjät pois ja laukoi kiekon tolpan kautta ohi Haukkojen maalilla aloittaneen Matti Fingerroosin. Syöttöpisteille pääsivät Kasper Piitulainen ja Santeri Antikainen.
Haukat pääsivät kokeilemaan ylivoimaansa pari minuuttia maalista, mutta tulospuoli ei kohentunut hyvästä pyörityksestä huolimatta. Lähimpänä oli J-P Jokinen, joka pääsi nokikkain SaPKo-vahti Juuso Laineen kanssa, jääden kuitenkin savolaisvahdille toiseksi tässä kohtaa.
Peli jatkui tasaväkisenä taistona, jossa kummallekaan ei siunaantunut mitään merkittäviä laatupaikkoja. SaPKolle aukesi vielä erän loppuun ylivoimamahdollisuus, jota ei se ei kuitenkaan käyttänyt hyväkseen. Jäähyä jäi kuitenkin vielä jäljelle toiseen erään vajaan minuutin verran.
Ensimmäinen erä paketoitiin siis lukemissa 1-1. Maalivahtien torjunnat kallistuivat Haukkojen Matti Fingerroosille 8-5.
TOINEN ERÄ
Haukat aloitti toisen erän vajaalla, mutta onnistui silti ensimmäisenä maalinteossa alivoimaisena. SaPKon puolustus koomaili oikein huolella, hukaten kiekon puolustuspäässä karvaamaan tulleen Lari Postin lapaan, joka kiitti ja nousi maalille ujuttaen mustan puikoista uuniin. Näin Haukat ottelussa 1-2 johtoon ajassa 20.30.
Haukoille tarjoiltiin lisää mahdollisuuksia ylivoiman muodossa paria minuuttia myöhemmin, mutta ylärimaa lähemmäksi ei tällä erikoistilanteella päästy. Haukoilla oli kuitenkin peli hyvin hallussa ja tilanteita siunaantui tasaiseen tahtiin. Myös kotijoukkue sai pari vaarallista paikkaa, jotka kuitenkin kariutuivat heikkoihin viimeisiin syöttöihin ja ratkaisuihin.
Myöskään Haukkojen seuraava ylivoima ei tuottanut maaleja, mutta ajassa 29.32 tulos viimein syntyi Henri Saavalaisen painettua oma paluukiekkonsa hyvältä sektorilta takakulmaan. Syötön kulmasta antoi oivallisesti Valtteri Peltonen, toinen syöttöpiste Vikke Terholle.
SaPKo ilmoittautui kuitenkin peliin mukaan vain 18 sekuntia myöhemmin, oman B-pistealoituksensa jälkimainingeista. Maalille toimitetun kiekon ohjasi nuottaan lopulta Eemil Seppä, syöttäjänä toimi Hugo Berg. Näin lukemat olivat 2-3 Haukoille.
Kauan ei tarvinnut seuraavaakaan maalia odotella, kun Haukat vastasivat vuorostaan Lari Postin toimesta ajassa 31.12. Hyvällä maltilla kiekonmentävää rakoa odotellut Posti täräytti limpun aivan ylähyllylle. Syöttäjinä toimivat Jussi-Pekka Jokinen ja Niko Linnonmaa.
Tapahtumia riitti myös erän lopulle, joihin lukeutui SaPKon ylivoima ja muutama hyvä täsmäpaikka molemmille, Haukkojen komennossa mentäessä. Erä kuitenkin pelattiin päätökseen lukemissa 2-4.
Maalivahtien torjunnat jakautuivat toisessa erässä 11-9 Matti Fingerroosin nimiin.
KOLMAS ERÄ
Haukat aloittivat kolmannen erän väkevästi, luoden muutaman vaarallisen tekopaikan heti erän alkuun. Kotijoukkue välttyi kuitenkin takaiskulta ja pääsi vihdoin itsekin mukaan peliin. SaPKo saikin Haukkojen alkurutistuksen jälkeen pelistä hyvin kiinni ja vyöryttivät hyökkäyksiä päättäväisesti kohti Haukkojen maalia. Tulostaululle asti savolaisten rynnistys ei kuitenkaan riittänyt.
Haukat pelasi järkevästi ja suojelivat johtoaan, kuitenkaan passivoitumatta liikaa. Erän loppua kohden hyvä ote hieman kärsi parista jäähystä, joita SaPKo ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään. SaPKo tarjosi myös Haukoille vuoronsa, mutta lisämaaleja ei erikoistilanteista enää nähty.
Haukat oli kuin olikin lopulta illan isäntä, savonlinnalaisten pelatessa upporikasta ja rutiköyhää pari minuuttia ennen pelin loppua. Haukkojen viidennen maalin tyhjään pönttöön iski Vikke Terho. Syöttöpiste illan pistehaille Henri Saavalaiselle (2+1). Näin Haukat jatkaa Suomi-Sarjaa hienosti puhtaalla pelillä, ottaen viikonlopun peleistä täydet kuusi pinnaa ja jakaa kärkipaikan Jyväskylän Riemun kanssa, kun molemmilla on takana kolme ottelua.
Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan savonlinnan illassa menivät Matti Fingerroosille 30-29.
Nyt huilataan ja tästä jatketaan 27.9. Porvoossa Huntersin vieraana.
Comments