Haukkojen uusi päävalmentaja on Järvenpääläinen Sami Helenius

5.1.2017

Kovissa liemissä keitetty Sami Helenius on huikean pelaajauran lisäksi nähty MM-kisoissa  valmentamassa Viron juniorimaajoukkueitakin (kuva Yle)
Kovissa liemissä keitetty Sami Helenius on huikean pelaajauran lisäksi nähty MM-kisoissa valmentamassa Viron juniorimaajoukkueitakin (kuva Yle)

Haukkojen uusi päävalmentaja ei paljoa esittelyjä kaipaa. "Hele" on pari viimeistä kautta valmentanut mm. Haukkojen b-junioreita ja nyt oli sitten sopiva hetki astua isompiin valmentajan saappaisiin

Toimistolla on pitänyt kiirettä viime päivinä, mutta hyvinhän siellä on hommia jälleen hoideltu. Haukkojen uusi päävalmentaja on Sami Helenius. "Hele" on  pari viimeistä kautta valmentanut mm. Haukkojen b-junioreita ja nyt oli sitten sopiva hetki astua isompiin valmentajan saappaisiin. Sopimus kattaa loppukauden ja myös ensi kauden. Tällä hetkellä hän on MM-kisoissa ja ottaa tehtävän vastaan ma 9.1. Helenius on joskus sanonut että "kiekkoiluun pitää suhtautua tosissaan muttei totisesti" ja se varmasti pätee erittäin hyvin tähänkin pestiin. Valmennustiimissä jatkaa edelleen jostain julkaisuista poiketen myös Jyrki Kylmänen ja siihen halutaan vielä yksi valmentaja lisääkin. Lauantain kärkikamppailussa joukkuetta luotsaavat kuitenkin tutut pelimiehet Samu Mustonen ja Jani Kaasinen, joten talkoohenkeäkin löytyy. Tervetuloa jälleen viihtymään runsaslukuisesti Rautaliigan pariin ja kannustamaan Haukat jälleen voittoon.