top of page
Ice Hockey Game

"El Clasicosta" Haukoille luu kouraan

Tiukka taistelu Järvenpäässä päättyi MuiKin 3-5 vierasvoittoon. Haukkojen tehottomuus maalipaikoissa ja pari ratkaisevaa virhettä ratkaisivat kiivaan kamppailun uusikaarlepyyläisten eduksi.


ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä tarjosi tiukkaa ja vauhdikasta jääkiekkoa, jossa oli tilanteita useampaankin maaliin. Maalien makuun päästiin kuitenkin vasta erän lopussa, Haukkojen iskiessä ensimmäisen ylivoimalla Santeri Seppälän toimesta. Hieno laukaus löysi tiensä maalipuiden väliin, jonka järjestelivät syötöillään Vertti Sieppi ja Jere Ylikärppä.


Maalin jälkeinen vaihto osoitti jälleen mystisen taikansa, sillä MuiK iski pelin tasoihin välittömästi nopealla ja röyhkeällä hyökkäyksellä ajassa 18:53, vain 19 sekuntia Haukkamaalista. Maalintekijänä Oliwer Stensson, syöttäjinä Emil Blomqvist ja Linus Vesterlund.


Nämä olivat myös ottelun avauserän päätöslukemat. Maalivahtien torjunnat jakautuivat 10-8 Niku Halla-Aholle.



TOINEN ERÄ

Toinen erä alkoi jäähyjen merkeissä, Haukkojen antaessa ensin mahdollisuuden vierasjoukkueelle. Haukkojen alivoima selvitti kuitenkin tilanteen. Haukkojen vuoro tuli heti perään, mutta lopputulos ei ollut sen tuotteliaampi kuin vierasjoukkue MuiKillakaan.


Haukkojen johtomaali näki päivänvalon ajassa 29:35, Leevi Leipijärven iskiessä kiekon häkkiin maalin edestä, jonne MuiK-puolustus oli hänet unohtanut. Maalin syöttäjät olivat Aleksi Virta ja Lenni Kämäräinen.


Maalin jälkeen peliä päästiin jatkamaan reilu minuutti, kunnes ottelu oli jälleen tasan. Tällä kertaa maali syntyi voitetun b-pistealoituksen jälkeen, josta puolustaja Adam Wagner toimitti sen rannelaukauksella maaliin.

Syöttäjänä kunnostautui Michael Pereira.


Ajassa 34:09 Haukkojen Artjom Anufrijev sai 2+10 minuutin rangaistuksen, josta Haukat vielä selvisivät, mutta samalla hetkellä kun rangaistus umpeutui, tulikin lunta tupaan. Linus Vesterlund pääsi ohjaamaan viivalta ammutun kiekon maaliin, jonka laukoi Tobias Åkerman. Toinen syöttöpiste Valtteri Kotaselle.

MuiK siirtyi 59 sekuntia myöhemmin 2-4 johtoon, Haukkojen hävitessä puolustuspään kriittiset kaksinkamppailut vahvan karvauksen jälkeen. Kiekko siirrettiin maalin kulmalle hiipineelle Sebastian Rajalalle, joka tälläsi kiekon etukulmasta sinne mummon keksipurkkien viereen. Syöttäjinä Erik Backlund ja Linus Vesterlund.

Toinen erä oli siis tuloksellisesti melko MuiK-merkkinen. Maalivahtien torjunnat olivat 16-14 Niku Halla-Aholle.

KOLMAS ERÄ


Kolmas erä alkoi Haukkojen kannalta räväkästi, vaikka punalamppu ei vielä syttynytkään. Valmennus oli varmasti tarjoillut melkoista keitosta toisen erän lopun tapahtumista, joten positiivista oli sen näkyminen myös Haukkaparven otteissa. Hyvä paine pakotti MuiKin myös rikkomaan, joka tuottikin kaksi perättäistä MuiK-rangaistusta. Haukkojen pakkopeli pyöri mallikkaasti, mutta kiekkoa ei meinattu vain saada maaliviivaa lähemmäksi. Lopulta se vihdoin runnottiin maalin kulmalta pönttöön, Jussi-Pekka Jokisen toimiessa lapiomestarina. Syöttöpisteille Jami Jokela, sekä Arjom Anufrijev. Näin Haukat kavensivat lukemiksi 3-4 ajassa 44:14.


Iloa Haukkojen leirissä kesti jälleen vain reilut pari minuuttia. MuiKin Oliwer Stensson sai kiekon vauhtiin, pujotteli nokikkain Niku Halla-Ahon kanssa ja kieputti kiekon pehmein käsin pömpeliin. Syöttöpisteen avaavasta syötöstä sai Adam Wagner.

Molemmissa päissä nähtiin pitkin erää vaarallisia paikkoja, jotka saatiin pelastettua vain oikea-aikaisella vastustajan horjuttamisella. Haukkojen lisämaalitkin olisivat parempana päivänä nähneet päivänvalon, tänään maalinteko oli melkoista tervanjuontia paikkoihin nähden.

Haukkojen viimeinenkin kirivaihde katkesi kapteeni Leipijärven pikkuleipien kärähdykseen, jonka seurauksena nähtiin päähän kohdistunut taklaus ja 5+20 palkinnoksi. Näin MuiKin tie voittoon helpottui entisestään, eikä joukkue hukannut otettaan pelistä. Haukat yrittivät vielä hetken ilman maalivahtia, kunnes Kristofer Jõgin hankkima toinen päähän kohdistunut taklaus ja siitä seurannut 2+10 sammuttivat sen viimeisenkin kekäleen. Onneksi näistä rytinöistä selvittiin ilmeisesti säikähdyksellä, eikä tilanne eskaloitunut pientä huutelua kummemmaksi.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan 29-36 Niku Halla-Ahon laariin.


Tästä jatketaan pikkuhiljaa kohti joulua ja vuodenvaihdetta, jota ennen pelataan vielä 4 ottelua kotona. Seuraava koitos on jo tulevana perjantaina, kun vastaan asettuu tuttu Titaani-nippu Kotkasta.


133 views0 comments
Ice Hockey Game
bottom of page