top of page
Ice Hockey Game

Haukat nappasivat pinnat Titaaneilta

Ottelu Järvenpään illassa oli alusta asti isäntien näpeissä, joskin loppua kohti peli laitettiin vielä jännäksi. Haukat marssivat lopulta tärkeään ja hienoon voittoon lukemin 6-4.



Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen Haukkojen johto oli jo 3-0, maalintekijöinä herrat Leipijärvi L, Sieppi ja Ylikärppä. Titaanit saivat hieman balsamia haavoihin erän lopussa, Haukkojen tarjoillessa vieraille ylivoima-aikaa. Ensimmäisen erän lukemat lopulta Haukoille 3-1.


Toinen erä tarjoili tiukkaa taistelua, vuorotahtiin tehtyjä maaleja sekä muutamia rangaistuksia.

Haukkojen maalintekijät olivat Niko Lottanen ja Santeri Seppälä, joka iski osumansa ylivoiman turvin. Toinen erä päättyi lopulta Haukkojen 5-2 johtolukemissa.


Kolmannessa erässä pelin ohjia annettiin sitten hieman vastustajalle, joka kirikin ottelun jo tilanteeseen 5-4, joka johti myös Haukkavalmennuksen reagointiin ja aikalisään. Onneksi Samu Mäkinen ja hyvä puolustuspelaaminen ratkaisivat lopulta tilanteen Haukkojen eduksi, Jere Ylikärpän iskiessä kiekon vielä kertaalleen tyhjään Titaanipömpeliin.


Näin tiukka ja vaiherikas ottelu Haukkojen nimiin lopulta 6-4. Maalivahtien torjunnat Samu Mäkisen ja Niko Tammen välillä jakautuivat melko tasaisesti 38-31 Haukkavahti Mäkisen nimiin.


Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa. Ensi viikolla onkin sitten syytä vähän tiiviimpään tiedottamiseen ja juhlaan, koska 10.12. on suuri päivä. Silloin jälleen yhden seuralegendan pelinumero pääsee sinne, minne se totisesti kuuluukin.


Tästä taatusti lisää ensi viikolla!


103 views0 comments
Ice Hockey Game
bottom of page