Ice Hockey Game

Haukoille niukka tappio Kaarinassa

Kaksijakoisen pelin jälkeen Haukat joutuivat lähtemään kotimatkalle Kaarinasta 5-4 tappio niskassaan. Kotijoukkue johti ottelua parhaimmillaan jo 5-2, mutta Haukat taistelivat vielä vajaamiehisenä hienosti maalin päähän. Loppuun asti ei rutistus kuitenkaan riittänyt ja näin pinnat Kaarinaan.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä lähti liikenteeseen Haukkojen osalta synkästi. Ottelun avausmaali nähtiin jo puolen minuutin pelin jälkeen, kun HCIK löi kiekon ensimmäisestä paikastaan sisään. Tehokkaan ja oppikirjamaisen 2-1 hyökkäyksen päätti Elias Huovinen. Syöttöpisteet Aleksi Aallolle ja Olli Leinoselle.

Peli jatkui tasaisena ja aktiivisena tekemisenä. Haukat saivat 7 minuutin kohdalla ensimmäisen ylivoimamahdollisuuden, joka valui kuitenkin Haukkaparven käsistä. Haukat pelasivat erässä pirteästi ja joukkueella oli aihioita tasoitukseen, mutta HCIK rankaisi toistamiseen ajassa 15:50. Haukkojen lepsu pelaaminen maalin takana kostautui ja kiekko siirrettiin maalin eteen passissa väijyneelle Veeti Mäkilälle, jolla oli reilusti aikaa veivata peliväline nuottaan. Syöttöpisteille Toni Mahkonen.

Haukat ottivat myös erässä rangaistuksen, joka maksoi hintaa. Nopeasti alueelle tuotu kiekko heitettiin poikittaissyötöllä vauhdissa olleelle Tom-Matias Mattssonille, joka ohjasi kiekon suoraan maalin edustan parhaalta sektorilta ohi Haukkavahti Roope Koskisen. Syöttöpisteet Mikke Laurilalle ja Toni Mahkoselle.

Haukat saivat kuitenkin lyötyä 4 sekuntia ennen erän loppua todellisen koppimaalin vahvan vaihdon jälkeen. Lenni Kämäräinen iski kiekon voimalla kaikessa rauhassa takamiehen paikalta häkkiin upean, lipuvan syötön jälkeen, jonka suoritti maalin takakulmalta Jere Ylikärppä. Näin erätauolle lukemissa 3-1.

Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä jakautuivat 10-5 Haukkojen Roope Koskiselle.

TOINEN ERÄ


Toinen erä jatkoi ensimmäisen erän teemaa pelillisesti. Haukat pääsivät heti erän alkuun yrittämään kavennusta ylivoimalla, mutta ratkaisuun asti ei kuviota saatu pyöritettyä. Heti ylivoimatilanteen rauettua, ajassa 22:44 kuitenkin räpsähti komeasti, kun Vertti Sieppi painoi viivalla ranteet lukkoon ja tykitti vihaisen kudin HCIK-maalin yläkulmaan. Syöttäjinä Lenni Kämäräinen ja Jere Ylikärppä. Näin Haukat kavensivat pelin lukemiksi 3-2.


Haukkojen hyvän mutta tehottoman vaiheen jälkeen HCIK iski kuitenkin jälleen. Tällä kertaa Haukoistakin tuttu Nikita Kochubeinik ampui laidasta noustessaan terävän rannelaukauksen tolppaan, josta se osui Roope Koskiseen ja lipui sitä kautta yli maaliviivan. Toni Rand merkkautti tähän osumaan syöttöpisteen.


HCIK karkasi ajassa 33:17 jo 5-2 johtoon, luvalla sanoen helposti. Liki nollakulmasta ammuttu kiekko putosi Roope Koskisen varusteista ja vieri maaliviivan väärälle puolelle. Maalin teki Domenic Gurshman, syöttäjinä Ville Koskelainen ja Olli Leinonen. Maalin myötä päättyi myös Koskisen iltapuhde ja tilalle luisteli Niku Halla-Aho. Toinen erä tarjoili vielä pari Haukkarangaistusta, mutta lisämaaleja erässä ei enää nähty.


Torjunnat 7 - 15 Duon Koskinen/Halla-Aho nimiin.


KOLMAS ERÄ


Kolmannen erän alun tapahtumista Indians-valmennus tuskin silitteli joukkueensa päitä. Reilun neljän minuutin pelin jälkeen kotijoukkue otti kolme perättäistä rangaistusta ja antoi Haukoille tilaisuuden myllyttää 5-3 ylivoimaa huolella. Haukat eivät tarjotusta oljenkorresta kieltäytyneet, vaan iskivät tehokkaasti lötöä pussiin. Ensin Alex Jaakkola tälläsi upean onetimer-lämärin kuin isossa liigassa ikään, jolle HCIK-vahti Salmenoja ei mahtanut kerrassaan mitään. Syöttäjinä toimivat Vertti Sieppi ja Leevi Leipijärvi.


Toisen kerran helähti heti perään, kun viivalta kiekkoa laukonut Vertti Sieppi osui maalille ajaneeseen Lenni Kämäräiseen, josta kiekko ohjautui lopulta maaliin. Toinen syöttäjä oli hienon ja energisen pelin pelannut Alex Jaakkola. Näin lukemat olivat yhtäkkiä jo 5-4.


Erän loppu oli kiivasta taistelua, jossa nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Haukkojen ansiokas kapina olisi vaatinut sen yhden napsun lisää, joka olisi suunnannut hyvät laukaukset kohti maalia. Tekeminen oli kuitenkin energistä, jossa paremmalla onnella ja viimeistelyllä peli olisi voitu kairata hyvinkin tasoihin. Nyt kiri riitti maalin päähän, joka on se katkerin tapa hävitä lätkämatsi varsinaisella peliajalla.


Päätä ei auta painaa pensaaseen. Vajaalla rosterilla saatiin hyvä kiekkopeli aikaiseksi, eikä taistelutahtoa puuttunut. Esiin nousi tekijämiehiä, jotka ottivat hommaa haltuun lopussa. Toivottavasti hyvän työn tuloksena on tiedossa lisää vastuuta myös jatkossa.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan 27-30 Haukkakaksikko Koskinen/Halla-Aho-sarakkeeseen.


Seuraavan kerran pelataan vasta 20.11. kun Jyväskylässä Haukkoja odottelee paikallinen Riemu.


Nyt hyvää pyhäinpäivän jatkoa!


83 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game