Ice Hockey Game

Hollolan valloitus onnistui!


Haukat jatkoi pisteputkeaan Giantsin kustannuksella ehyen ja mallikkaan peliesityksen jälkeen.

Ensimmäinen erä oli tasaista puurtamista, jossa nähtiin pari maaliakin. Haukat avasi maalisarakkeensa ylivoimalla, Giantsin tarjoillessa Haukoille 5-3 ylivoiman. Maalintekijänä Joonas Rinnetmäki, joka ohjasi maalin edestä Juho-Veikka Kalliokosken nerokkaan syötön nuottaan. Toinen syöttöpiste Niko Lottaselle. Tässä kohtaa pelikello näytti aikaa 12:25.

Haukat saivat vielä jatkaa 5-4 ylivoimaa, kun Giants hyödynsi pienen lepsuilun iskmeällä tasoituksen alivoimalla ajassa 13:22. Juuso Miettusen jäähy tarjosi vielä Giantsille ylivoiman erän loppuun, mutta Haukat kestivät. Näin toiseen erään siirryttiin lukemissa 1-1. Maalivahtien torjunnat Samu Mäkinen ensin mainittuna 14-13.


Toinen erä alkoi sitten vauhdikkaasti. Hyviä maalipaikkoja ja pari tuhannen taalan tonttiakin saatiin kuviin mukaan. Maalihanat avasi kotijoukkue Giants, iskemällä 2-1 johto-osuman ajassa 26:02. Maalintekijänä Olli Leinonen. Syötöt Niklas Westerlundille ja Juho Veneskarille. Maalinjälkeinen vaihto ja sen merkitys palautuivat jälleen Haukoille mieleen karvaalla tavalla, kun Juho Arminen täräytti kiekon toistamiseen Haukkanuottaan. Syöttöpisteen maaliin merkkautti Nikolas Ulessi. Näin lukemat hetkessä jo 3-1.


Nykyinen Haukkaparvi ei kuitenkaan ole paperista tehty. Hienon ottelun pelannut Juho-Veikka Kalliokoski iski todella mallikkaalla rannelaukauksella kiekon etuyläressuun hienon sommitelman päätteeksi, jossa tarjoiluvastaavina olivat herrat Rinnetmäki ja Lottanen. Aika tässä vaiheessa 27:54. Haukat hyödynsi myös Giantsin Jesse Peltosen kahden minuutin rangaistuksen täräyttämällä pelin tasoihin taistelumaalilla maalin edestä. Maalintekijänä Jere Ylikärppä, Jani Könösen ja Tuomas Tillin toimiessa esityön tekijänä. Maalin syntyaika oli 32:20.


Sitten alkoi tapahtua hieman sykettä nostavia asioita, Nikita Kochubeynikin taklatessa keskialueella Giants-pelaajaa sääntöjenvastaisesti. Seurauksena pienet hanskaustalkoot ja pelirangaistukset Kochubeynikille päähän kohdistuneesta taklauksesta + väkivaltaisuudesta. Hipan toinen osapuoli Jani Forsström selvisi kakkosella lähinnä statistin roolissa olleena pukarina. Näin Haukat joutuivat 5+5 minuutin ajan vajaamiehiseksi. Giants ei saanut hyödynnettyä miesylivoimaansa enää toisessa erässä, joten tauolle lähdettiin lukemissa 3-3, Haukkojen aloittaessa kolmas erä alivoimaisena. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä 12-10.




Kolmas erä alkoi jälleen tasaisissa merkeissä, Giantsin yrittäessä hyädyntää ylivoimaansa. Haukat kuitenkin kesti tilanteen, jonka jälkeen tilanteita luotiin puolin toisin. Ensimmäinen onnistuminen nähtiin ajassa 46.01, Jere Ylikärpän viedessä Haukat 3-4 johtoon reippaan ja suoraviivaisen hyökkäyksen jälkeen. Syöttäjät maaliin Jesse Holopainen ja Andre Linde.


Giants jahtasi Haukkaparvea takaa, mutta mitään järisyttävää uhkaa Jätit eivät saaneet aikaiseksi Samu Mäkisen vartioimalle reviirille. Haukat pelasivat ottelun lopun määrätietoisesti ja järkevästi, pitäen johtonsa aina päätössummeriin saakka. Haukat viimeisteli iltapuhteensa iskemällä kiekon vielä kerran tyhjään pönttöön Andre Linden toimesta 4 sekuntia ennen pelin päättymistä.


Peli oli kokonaisuutena Haukoilta ehjä ja hieno esitys, juuri millainen se tässä vaiheessa kautta kuuluu ollakin. Pari nukahdusta paikattiin ja kentällä tehtiin tarvittavia asioita, joilla pisteputki jatkuu. Giantsin kypärä taas kiristyy entisestään, joukkueen ottaessa nyt neljännen kerran peräkkäin puseroon.


Tätä voittoa ei ole varaa jäädä makustelemaan pitkäksi aikaa. Haukat ovat seuraavan kerran tulessa heti huomenna, kun matka jatkuu Kaarinan paikalliseen intiaanireservaattiin. Silloin vastassa onkin sarjaykkönen, jolla on tilillään vain yksi suora tappio. Se on myös erinomainen mittari siitä, mikä tason täytyy tällä hetkellä olla, jos kaudesta haluaa saada jotain konkreettista muistoksi.


Huomenna homma siis jatkuu. Palataan siihen tarkemmin vielä aamupäivällä.

18 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game