top of page
Ice Hockey Game

Hunters metsästi Haukkaparven tylysti

Porvoon Hunters oli tänään tyly isäntä Haukkaparvelle. Intensiivisen ja hyvävauhtisen kiekkopelin lopputulos ei jättänyt sijaa selittelyille. Haukat taistelivat urhoollisesti loppuun saakka, mutta Huntersin tylyys näkyi etenkin luoduissa maalipaikoissa ja tehokkaassa viimeistelyssä. Näin pisteet Porvooseen ansaitusti lukemin 5-1.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Haukat saivat peliin sen mahdollisimman heikon alun, Huntersin iskiessä itsensä johtoon vain puolen minuutin pelin jälkeen. Heikko purku kostautui, ja lopulta päädystä kimpoillut kiekko päätyi Roope Markulalle, joka iski kiekon varmasti maalin kattoon. Syöttöpiste Eetu Matilaiselle.


Haukat saivat kuitenkin pian mahdollisuutensa, kun Hunters otti pari jäähyä peräkkäin, mahdollistaen näin Haukoille 5-3 ylivoimatilanteen. Tällaista mahdollisuutta Haukkaparvi ei myöskään hukannut. Niko Lottanen toimitti kiekon rauhallisesti Jani Könöselle, joka latasi mustan suoraan poikittaissyötöstä nuottaan ohi voimattoman Benjamin Kallion, joten näin ottelu oli tasan 1-1 ajassa 3:16.


Maalien jälkeen tilanne hieman rauhoittui ja merkittäviä ottelutapahtumia oli hetkeen tarjolla vain yhdet tuloksettomat ylivoimat per joukkue. Peli aaltoili päästä päähän, mutta todella vaaralliset maalipaikat loistivat poissaolollaan. Hunters oli kuitenkin erän aktiivisempi ja tuotteliaampi osapuoli, työllistäen Samu Mäkistä 16 kertaa. Virkaveli Kallio joutui venymään kiekon tielle vain neljästi.

TOINEN ERÄ


Toinen erä alkoi väkevällä väännöllä, molempien painaessa mukavasti kaasua. Puolin toisin nähtiin hyviä paikkoja, mutta kiekko saatiin vain tolppaan Haukkojen toimesta. Erässä riitti vauhtia ja laidat ryskyivät kunnon derbyn tapaan huolella, kuitenkin siististi ja puhtaasti.


Nähtiin erässä lopulta myös tuloksellisesti olennaisia asioita, kun Hunters siirtyi ottelussa 2-1 johtoon ajassa 30:36. Kiekko toimitettiin Haukkojen maalin kulmalle, jossa päivysti Tony Mollberg mailoineen. Kevyt ja taidokas ohjuri riitti siihen, että peliväline lipui vastustamattomasti Samu Mäkisen ohitse. Syöttö maaliin merkattiin Aleksi Laitiselle.


Haukat oli tasoittaa ottelun heti maalin jälkeisestä vaihdosta, mutta kiekkoa ei saatu ohitse jo jäässä istuneen Benjamin Kallion. Näin erä jatkui Huntersin johtoasemassa. Haukat joutuivat hyvän jaksonsa jälkeen vajaamiehiseksi, joka tarjosi Huntersille yhden huippupaikan. Samu Mäkinen sai kuitenkin pelastettua parvensa tässä kohtaa mallikkaasti. Myös Hunters-ylivoima kuivui pian kasaan jälkitilanteesta seuranneen kaksiminuuttisen johdosta, joten peliä jatkettiin tasavajaalla.


Rangaistusten jälkeen Hunters pääsi jälleen iskemään vajaa viisi minuuttia ennen erätaukoa. Vahvalla, jo keskialueelta alkaneella yksilösuorituksellaan ihastuttanut Miska Varjosaari punnersi kiekon väkisin Haukkanuottaan puolustajien estelyistä huolimatta. Syöttöpiste merkattiin Roope Markulalle. Näin lukemat vaihtuivat 3-1 kotijoukkueen hyväksi, jotka olivat myös toisen erän loppulukemat.


Maalivahtien torjunnat toisessa erässä jakautuivat 11-13 Samu Mäkiselle.

KOLMAS ERÄ


Kolmas erä alkoi jo hieman paljastaa ottelun loppuratkaisua Huntersin siirtyessä 4-1 johtoon parin minuutin pelin jälkeen. Maalin takana hukattu kiekko tarjosi Evgeni Solovieville avoimen syöttölinjan maalin eteen, josta Elmo Aarnimetsä iski sen välittömästi pönttöön.

Haukkojen selkäranka oli koetuksella viimeistään ajassa 44:26, kun Huntersin Miska Varjosaari purjehti hyökkäysalueelle ja tälläsi kiekon kovalla rannelaukauksella etuyläkulmaan. Hyvin pelatun hyökkäyksen syöttöpisteet menivät Sampo Kettuselle ja Roope Markulalle. Näin tilanne oli jo Haukkaperspektiivistä melko lohduton 5-1. Haukat ottivat tässä kohtaa myös aikalisän.

Ottelun intensiteetti luonnollisesti koki hieman inflaatiota ajatellen loppukliimaksia, mutta Haukat taistelivat pelin loppuun saakka kunnialla. Paikkoja kavennuksiin oli myös ylivoimaisena, mutta se paras terä viimeistelystä puuttui. Hunters tyytyi tulokseen ja pelasi varmaa puolustuspeliä iskien tarvittaessa terävästi vastaan.

Lisämaaleja ei enää nähty, joten pisteet jäivät Porvooseen selvin 5-1 lukemin. Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan jakautuivat 36-29 Samu Mäkisen sarakkeeseen.


Nyt päätä pystyyn ja kohti seuraavaa koitosta, joka pelataan 13.1. Nokialla sarjakärki Pyryn vieraana.


83 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game
bottom of page