top of page
Ice Hockey Game

JHT niukasti parempi Kalajoen illassa

Äärimmäisten pienten marginaalien ottelussa kotijoukkue JHT onnistui tekemään maalin enemmän ja vei pisteet tiukan ja vauhdikkaan kiekkoillan päätteeksi. Haukat pelasi jälleen hyvän pelin, joka ratkesi pieniin asioihin kalkkiviivoilla.




ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä lähti vilkkaasti liikenteeseen, joka tarjosi tilanteita molempiin päihin. Tasaisen ottelun panokset olivat nähtävissä, molempien hieman hermoillessa syötöissään.


Haukat pääsivät yrittämään avausmaalin tekoa ylivoimaisena seitsemän minuutin pelin jälkeen. Kiekko pyöri pariin otteeseen vaarallisesti JHT:n maalin edustalla, mutta pönttöön asti ei mustaa saatu.


Tasaviisikoilla kotijoukkue JHT sai muutaman pidemmän pyörityksen Haukkojen maalille, mutta Haukat selvisivät lähentely-yrityksistä, vaikka kiekko kävikin jo kertaalleen tolpassa aivan avopaikan seurauksena. Erän loppua kohti JHT pääsi kuitenkin ajoittain niskan päälle, mitä tuli hyökkäyksiin ja kiekonhallintaan.


JHT pääsi yrittämään erän loppupuolella myös ylivoimaosumaa, joka myös näki päivänvalon vajaan minuutin ylivoiman jälkeen. Kiekko pelattiin b-pisteellä päivystäneelle Ville Rajalalle, joka tykitti lämärin suoraan syötöstä verkon perukoille. Syöttäjinä maalissa olivat Jarno Palola ja Jere Espo.


Haukkojen vastaus tuli komealla tavalla ajassa 16.06, Valtteri Peltosen laukoessa hyvän hyökkäyksen päätteeksi kiekon suoraan juomapulloon loistavalta maalintekosektorilta, jonka alustivat Emil Vilén ja Arttu Virtanen.


Ensimmäinen erä ei tarjonnut enempää tilastomerkintöjä, joten tauolle lähdettiin lukemissa 1-1. Maalivahtien torjunnat menivät ottelutapahtumiin nähden tasapuolisesti 9-9.


TOINEN ERÄ


Toinen erä alkoi Haukkojen kannalta synkästi, JHT:n iskiessä heti ensimmäisestä hyökkäyksestään hieman varkain ja puolihuolimattomasti kiekon nuottaan. Maalin eteen syötetyn kiekon ohjasi maaliin Jarno Palola. Iiro Hietakangas ja Eetu Onikki toimivat syöttäjinä.


Nelisen minuuttia myöhemmin Haukat onnistuivat jälleen tasoituksessaan upealla ja lähes identtisellä ensimmäiseen maaliin johtaneella laukauksella, jonka lähetti tällä kertaa Henri Saavalainen. Syöttöpiste merkittiin Sasu Heleniukselle.


Tilanteen tasoituttua hyökkäyksiä viljeltiin molempiin päähän. Myös tunnepuoli koki asiaankuuluvaa kuohuntaa pienten poikapainien muodossa JHT:n maalin läheisyydessä, Haukkojen pelatessa tilanne loppuun saakka. Molemmille joukkueille tästä mähinästä 2+2 minuutin rangaistukset, jonka jälkeen peliä jatkettiin täysin viisikoin.


Pelin tasainen luonne piti pintansa, mutta Haukat saivat hyvää mylläkkää aikaiseksi erän puolivälissä. Joukossa oli pari erittäin potentiaalista maalipaikkaa, jotka JHT-vahti Santeri Metsänen ansiokkaasti selvitti.

Haukkojen hyvä ote jatkui hyvän tovin, JHT:n joutuessa puolustamaan maaliaan toden teolla. Toisen erän loppu oli vahvasi Haukkamerkkinen, JHT:n jalkojen alkaessa selvästi ilmoitella maitohapoista.


Haukkojen liike pakotti JHT:n ottamaan rangaistuksen vajaat kaksi minuuttia ennen erän loppua. Ylivoima oli kuitenkin heikonlaista, eikä alivoimamaalikaan ollut kovin kaukana. Päätöserä alkoi kuitenkin Haukkojen ylivoimalla. Maalivahtien torjunnat toisen erän osalta menivät 9-10 Haukkojen Velipekka Koivuselle.


KOLMAS ERÄ


Kolmas erä oli kiivasta kamppailua, joka tarjosi vauhtia ja viihdettä. Haukat selvitti alivoiman erän alkupuolella ja hukkasi oman mahdollisuutensa JHT:n 2+10 minuuttisen aikana. Kiivaan kamppailun tuoksinassa Haukat sai luvalla sanoen hieman kevyen pariminuuttisen erän puolivälissä, joka kaatoi katkeraa kalkkia Haukkojen niskaan. Jarno Palola syötti Iiro Hietakankaalle viivaan, jonka tulinen lämäri ohjautui vielä Konsta Jääskeläisen mailasta aivan maalin kattoon, jättäen Haukkavahti Koivusen täysin vaille mahdollisuuksia.


Haukat taisteli urhollisesti loppuun saakka, saaden vielä oivan mahdollisuuden kolmisen minuuttia ennen loppua ylivoiman turvin. Aikalisän ja kuudennen kenttäpelaajan hyödyntämisen kautta viimeiseen rynnistykseen hyökännyt Haukat ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa, vaikka myllytys olikin ajoittain väkevää. JHT:n Santeri Metsänen oli mies paikallaan, tukkien jokaisen rakosen taidolla ja tuurilla. Loppusummerin pärähtäessä lukemat taululla olivat 3-2 kotijoukkueelle.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan hyvin tasaiset ja ottelun kuvan mukaiset 28-27 JHT:n Santeri Metsäselle.


Tästä on jälleen otettava oppi matkaan ja keskityttävä kotimatsien suoraan, joka odottaa jo tulevana torstaina Huntersin tullessa kylään Järvenpäähän.

 
 
 

Recent Posts

See All

コメント


Ice Hockey Game
bottom of page