Kausiennakkoa varten media-osasto pääsi jututtamaan päävalmentaja Mikko Juutilaista, sekä joukkueen kapteenina jatkavaa Leevi Leipijärveä.
Kausi alkaa perjantaina, mitkä fiilikset?
Mikko Juutilainen: Hyvällä fiiliksellä lähdetään sarja-avaukseen. Kesä on ollut ajallisesti pitkähkö, mutta erittäin antava.
Leevi Leipijärvi: Innolla odotan tottakai, odottavan aika on ollut pitkä, kun edellisestä merkityksellisestä pelistä on yli puoli vuotta. Vihdoin päästään pelaamaan kunnon pelejä, niitten takia tätä kuitenkin tehdään.
Viime kausi päättyi alempaan loppusarjaan ja viimeisessä ottelussa vältyttiin karsinnoilta. Mitkä olivat viime kauden ongelmakohdat ja miten niitä on lähdetty korjaamaan ensi kautta katsoen?
Mikko Juutilainen: Viime kaudella sarja oli erittäin tasainen. Viime vuoden pari tappioputkea vaikutti merkittävästi sijoitukseen. Ei ollut vain yhtä isoa syytä, mikä olisi aiheuttanut loppusijoituksen vaan siinä oli monia pieniä haasteita. Näitä haasteita on saatu korjattua kesän/alkusyksyn aikana.
Leevi Leipijärvi: No ainakin yksi niistä oli pelin tason heittely pelien, ja jopa erien välillä. Sitä on lähdetty ratkomaan parantamalla laatua arjessa pieniä yksityiskohtia myöten ja mielestäni siinä on menty eteenpäin.
Joukkueen runko pysynyt aika hyvin kasassa ja mukana on uusia pelaajia. Mitkä mietteet joukkueen pelaajistosta tällä hetkellä ja onko tiettyjä pelaajia, joita kannattaa seurata?
Mikko Juutilainen: Loistavaa että saatiin saatiin pidettyä suurin osa pelaajista, jotka olivat aloittamassa tämän projektin. Uusia lisäyksiä tulee vääjäämättä joka kausi ja nämä uudet lisäykset ovat olleet erittäin hyviä. Tänä vuonna uskon, että joukkueesta nousee uusia kavereita esiin, jo olemassa olevien lisäksi.
Leevi Leipijärvi: Jep, helpottaahan se joukkueen yhteen hitsautumista, ettei vaihtuvuutta ole hirveästi ja vielä kun osa uusista jätkistä on jo entuudestaan tuttuja. Kova luotto on joka jätkään ja fiilis kopissa on tosi hyvä, sen päälle on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kautta.
Harjoitusottelut olivat lupaavia, kuudesta ottelusta viisi voittoa. Mitä näistä otteluista jäi erityisesti mieleen?
Mikko Juutilainen: Ottelut meni tuloksellisesti hyvin ja saatiin tosi paljon infoa tulevaa kautta varten.
Leevi Leipijärvi: Kyllähän ne kieltämättä olivat tuloksellisesti hyviä, mutta tärkeintä oli, että saimme treenipeleistä hyvää ”dataa”, mitkä harjoitellut asiat sujuvat jo kohtuu hyvin ja mitä pelin osa-alueita pitää vielä kehittää. Töitä on vielä rutkasti jäljellä, mutta suunta on ehdottomasti oikea.
Järvenpäässä on muutamana kautena päästy nauttimaan pudotuspeleistä ja Haukat on nähty myös finaaleissa. Mikä on joukkueen tavoite ensi kaudelle?
Mikko Juutilainen: Tavoite on pitkällä keväässä.
Leevi Leipijärvi: Kyllä se tavoite on olla siellä sarjan kärkipäässä ja pelata pitkälle kevääseen, mutta tavoitteet käydään vielä joukkueen kanssa läpi ennen sarja-avausta.
”Perjantaina kannattaa tulla hallille, luvassa on ehdottomasti vauhdikasta ja viihdyttävää lätkää!” kapteeni Leevi Leipijärvi lisää vielä haastattelun loppuun.
댓글