top of page
Ice Hockey Game

Myötätuulen aika ei ole ohi!

Petojen kohtaaminen on tauonnut. Haukkaparvi jatkaa lentoaan myötätuulessa Karhujen kustannuksella, jotka kuitenkin tarjoilivat hallitsevan mestarin taistelutahtoa koko rahan edestä Porin syksyisessä alkuillassa. Haukoille riemukas voitto 3-4 lukemin voittolaukauskisan jälkeen.


ENSIMMÄINEN ERÄ


Ensimmäinen erä alkoi ikäänkuin vanhojen tuttujen kohtaamisella, olivathan nämä petoeläimet kohdanneet viime keväänä Suomi-Sarjan finaaleissa, jolloin Karhu veti pidemmän korren. Ilmassa oli siis revanssihenkistä urheilujuhlan tuntua.

Tänään Haukkaparvi oli päättänyt heti alusta asti iskeä syöksyvaihteen silmään, joka tuottikin välittömästi tulosta. Ottelua ehdittiin pelata vain 49 sekuntia, kun peliväline lepäsi ensi kertaa Karhujen maalissa. Maalintekijänä oli Alex Jaakkola, Tuomas Tillin esityöstä. Haukat jatkoi vahvaa tekemistään ja kohdisti oikea-aikaisia iskuja Karhu-maalille, mutta lisäosumia saatiin vielä odottaa. Myös Karhut alkoivat saada juonesta kiinni Haukkojen tarjoaman ylivoimamahdollisuuden turvin, joka kuitenkin jäi tuloksen osalta kosmeettiseksi erikoistilanteeksi.

Haukat lisäsi johtoaan ajassa 7:25, kun Jani Könönen iski kiekon Karhunuottaan toistamiseen. Tällä kertaa esivalmistelut eli preppikset rakentelivat kapteeni Leevi Leipijärvi ja Juhani Merikanto. Haukkojen kannalta tilanne näytti varsin hyvältä tässä kohdassa ottelua.

Kauan ei ehditty kuitenkaan tilanteesta nauttimaan, kun Karhulle tarjoutui toinen mahdollisuus ylivoimaan. Tällä kertaa Satakunnan metsien kuningas murahti ilkeästi ja toimitti pelivälineen ensimmäistä kertaa Samu Mäkisen selän taakse. Ylivoimamaalin syntyaika oli 8:54, tekijänä Riku Väkiparta. Syöttöpisteet Werner Vilkille ja Perttu Harjulalle.

Haukat tarjoili kotijoukkueelle ylivoimaa vielä kerran kiellon päälle, mutta tasoitusta kotijoukkue ei saanut enää runnottua. Erän loppu oli tarkkaa pelaamista, joka esti lisämaalien synnyt. Näin ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Haukkajohdossa 1-2.

Samu Mäkinen Haukkojen maalilla torjui 9 kertaa, Karhujen Veli-Matti Mäkinen puolestaan 11.




TOINEN ERÄ

Toinen erä alkoi ensimmäisen erän alun toisinnolla. Haukat toimitti kiekon jälleen maaliin ensimmäisestä hyökkäyksestään. Kapteeni Leipijärvi malttoi erinomaisesti pitää kiekkoa maalin kulmalla, toimittaen sen fiksusti viivalle, josta maalille liukuvan puolustaja Sasu Heleniuksen oli varsin mukavaa iskeä ranteet lukkoon ja toimittaa peliväline Karhujen maalin kattoon. Toinen syöttöpiste Niko Lottaselle. Maali näki päivänvalon ajassa 20:35.

Haukkojen meno ei tästä hyytynyt, päinvastoin. Jalka liikkui ja maisema vaihtui mukavasti, johon joukkueen vahvuus nimenomaan kulminoituu. Peliväline pyöri maalin jälkeen enemmän Karhujen päädyssä, muutamaa harppuunaa lukuunottamatta. Haukat kontrolloi kiekkoa ja pelitapahtumia erittäin hyvin ja ennakkoluulottomasti.

Karhukin heräili ajoittain, esittäen vahvoja ylösnousuja ja yksilösuorituksia kookkaiden ja vahvojen hyökkääjiensä toimesta. Haukat kuitenkin selvittivät tilanteet ja liikuttivat kiekkoa ja itseään väkevästi pois Karhujen turkin alla kytevän myrskyn silmästä, jolle ei annettu mahdollisuuksia herätä.

Haukat saivat kokeilla myös ylivoimaa, joka oli tuottaa myös tulosta. Pari loistavaa tekopaikkaa jäivät kuitenkin täpärästi Karhujen maaliviivan väärälle puolelle. Näin lukemat säilyivät edelleen lukemissa 1-3. Karhujen ylivoimavuoro tuli hetkeä myöhemmin, josta kotijoukkue leipoikin pari ihan varteenotettavan näköistä iskupaikkaa. Haukat kuitenkin selvittivät vielä alivoimatilanteen mallikkaasti.

Karhut jauhoivat peliä erittäin vahvasti vielä ylivoiman rauettua, joka tuotti lopulta kavennuksen. Kiekkoa toimitettiin maalille, josta Werner Vilkki pääsi ohjaamaan kiekon näppärästi ohi Samu Mäkisen. Toimituspisteet herroille Aaro Virtanen ja Perttu Harjula. Maalin syntyaika 35:49 ja lukemat tässä kohtaa 2-3.

Taistelu jatkui tasaisena vääntämisenä, jossa molemmilla oli hetkensä. Erän lopussa Tuomas Tilli näytti vielä valtaisaa nopeuttaan painamalla tuulispäänä läpi Karhupuolustuksen, mutta viimeistely jäi aavistuksen puolitiehen.


Enempää tilastomerkintöjä erään ei saatu, joten erätauolle lukemissa 2-3.

Torjunnat menivät Samu Mäkisen laariin 12 - 7.


KOLMAS ERÄ

Kolmas erä rikkoi kaavaa siltä osin, että alle minuuttiin ei pelivälinettä kaiveltu kummankaan maaliverkosta. Erien alkujen painotus oli saanut konkretian avukseen isolla kädellä, joka poiki tulosta päätöserässä. Laidat ryskyivät ja maisema vaihtui, kun pedot hakivat asetelmia päätöserän kapinaan.

Haukat pääsivät kokeilemaan ylivoimaa ajassa 43:58, joka kuitenkin valui tuloksellisesti hukkaan. Ottelu jatkui Karhun takaa-ajolla, johon Haukat parhaansa mukaan vastasivat parilla todella hyvällä maalintekopaikalla. Pelikello eteni vääjäämättä Haukkojen eduksi. Karhu HT sai näennäisesti hyvää säpinää Haukkamaalille, mutta ihan niille parhaille sektoreille joukkue ei kyennyt tulemaan. Haukat iskivät vaarallisesti vastaan paikan tullen, mutta lukemat pysyivät sitkeästi vierasjoukkueen 2-3 lukemissa.

Ajassa 53:41 taika kuitenkin murtui ja Karhujen Joakim Huikkala ohjasi Roope Elon toimittaman viivakiekon Samu Mäkisen selän taakse. Toinen syöttöpiste Miikka Huhtalalle. Näin Karhut olivat kömpineet ottelussa tasoihin kuin varkain.

Erän loppu pelattiin tasatulosta kunnioittaen ja pisteenkiilto silmissä. Karhut saivat vielä viimeisillä sekunneilla orastavan ylivoimahyökkäyksen, mutta summeri pelasti Haukat tällä erää. Näin varsinaisen peliajan tulos jäi tasalukemiksi 3-3.


JATKOAIKA

Jatkoaika oli tuttua 3-3 vauhtikiekkoa, jossa molemmilla oli tonttinsa. Karhu antoi vielä Haukoille ratkaisun avaimet ottamalla joukkuerangaistuksen ylimiehityksestä kentällä. Haukat eivät kuitenkaan hyvistä paikoista huolimatta saaneet ottelua naulattua, joten edessä olivat rangaistuslaukaukset. Maalivahtien torjunnat ennen rankkareita olivat Samu Mäkinen 29, Veli-Matti Mäkinen 38.

Jännittävän rangaistuslaukauskilpailun ratkaisi lopulta Haukkojen Eduard Slessarevski, joka ujutti kiekon hienolla harhautuksella pussiin. Näin Haukkojen liito sai jälleen jatkoa kahden lisäpisteen turvin.

Lento siis jatkuu, mutta antaa sen jatkua! Porista bussi kuljettaa parven takaisin Järvenpäähän, josta suunnataan jälleen pelihommiin perjantaina 1.10. Silloin suuntana Kotka ja vastassa paikallinen Titaanit.

Nyt vedetään hetki henkeä!


196 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game
bottom of page