top of page
Ice Hockey Game

Porvoosta tuliaisena sulkasato

Porvoon illassa ei jäänyt epäselvyyttä, kumpi oli metsästäjä, kumpi saalis. Hunters näytti, miksi se on sarjassa niin korkealla kuin se on. Haukat oli tänään etenkin maalipaikoissa ja tehokkuudessa selkeä vastaantulija, eivätkä numerot 6-1 jätä hirvittävästi spekuloitavaa tai jossiteltavaa.


ENSIMMÄINEN ERÄ

Hunters aloitti ottelun isännän ottein, pelaten heti avauserästä saakka hyvää jääkiekkoa. Haukat olivat pelissä mukana, mutta Huntersin kiekollinen pelaaminen ja maltti olivat terävämmällä tasolla heti alusta.

Ensimmäinen kihahdus nähtiinkin kotijoukkueen toimesta. Ajassa 7.51 maalin eteen unohdettu Kevin Johansson pääsi niittaamaan kiekon voimalla reppuun. Maalin syöttäjinä Patrik Mallenius ja Vikke Terho.

Vajaat kolme minuuttia myöhemmin tapahtui Haukkapäädyssä jälleen asioita. Kiekko löysi lähes suoraan aloitusvoitosta maalille livahtaneen Patrik Malleniuksen, joka ujutti kiekon tyylipuhtaasti ohi Haukkojen maalilla operoineen Samu Mäkisen. Syöttöpiste Jere Pulkkiselle. Maalin syntyaika 10.38.

Erän loppu oli melko kliinistä kiekkoilua. Haukat sai myös aikaiseksi tilanteita, mutta Hunters-molari Niko Tammella oli melko helppo työ pitää maalinsa puhtaana.

Näin ensimmäinen erä vahvasti Hunters-merkkisesti 2-0. Erän torjunnat menivät Samu Mäkisen laariin 14-11.

TOINEN ERÄ


Toinen erä alkoi tasaisesti. Molemmat loivat hyökkäyksiä, mutta molemmat maalivahdit säästyivät erän alussa todelliselta paineistukselta. Hunters sai sen ensimmäisen iskun paikan ja käytti sen armotta hyväkseen. B-pisteen kaarelle toimitettu kiekko löysi rankaisijansa, joka oli tällä kertaa Emil Leppänen. Kiekko hyvällä laukauksella Haukkojen verkkoon ja lukemat kotiojoukkueelle 3-0. Syöttäjät Evgeni Soloviev ja Miika Runsala. Maali syntyi ajassa 25.46.

Haukat otti kahden minuutin rangaistuksen heti maalin jälkeen, joka tarjoili Huntersille erikoistilanteen. Ylivoimaa ehdittiin pelata vain 11 sekuntia, kun Huntersin Oscar Leppänen tälläsi kiekon suoraan Emil Leppäsen passista Haukkapömpelin takakulmaan. Toinen syöttöpiste Patrik Malleniukselle. Näin lukemat jo 4-0 ajassa 26.42.



Hunters sai maaleista luonnollisesti lisää virtaa ja rentoutta peliin, eikä Haukoilla oikein ollut eväitä omaan, vahvaan tekemiseen. Hunters vyörytti peliä Haukkapäätyyn ja toimitti kiekkoa ahkerasti maalille. Haukoillakin oli erässä omat hetkensä ja ajoittaista pyöritystäkin, mutta todella vaaralliset maalipaikat olivat tänään kortilla.

Huntersille avautui erässä toinenkin mahdollisuus ylivoimaan, mutta se ei auttanut porvoolaisia lisäämään johtoaan. Kesken Hunters-ylivoiman Alex Jaakkola pääsi karkuun ja hänet kaadettiin lopulta rangaistuslaukauksen arvoisesti. Hunters-maalivahti Niko Tammi ei ollut kuitenkaan yllätettävissä, joten lukemat 4-0 pysyivät tiukasti voimassa.

Erän loppu ei tarjoillut myöskään lisämaaleja, joten Haukat lähtivät viimeiseen erään neljän maalin takaa-ajoasemasta. Torjunnat Niko Tammelle 14-9.


KOLMAS ERÄ

Kolmas erä ehti vanheta vain nelisen minuuttia, kun Hunters alkoi naulaamaan peliä lopullisesti. Pieni virhe siniviivalla, joka vapautti Patrik Malleniuksen ja Vikke Terhon karkumatkalle. Kaunis lätty suoraan ex-Haukkapeluri Terhon lapaan, joka ujutti kiekon kauniisti Samu Mäkisen alta nuottaan. Maalin syntyaika 44.02.

Eikä tämäkään vielä riittänyt porvoolaisille. Minuuttia myöhemmin Samu Mäkisen takana helähti jälleen. Suoraan Hunters-aloitusvoiton jälkeen takatolpalle liukunut Jimi Santala täräytti kiekon tyylikkäästi maalin kattoon, jättäen Samu Mäkisen täysin voimattomaksi. Syöttö maaliin lähti vähemmän yllättäen illan tehomies (1+4) Patrik Malleniuksen lavasta.

Haukat saivat pientä lohtua ja pilattua Huntersin nollapelin ajassa 51.38, kun Kristofer Jögin laukaus yllätti Niko Tammen miinuskulmasta. Syöttöpisteille ainokaiseen osumaan pääsi Eelis Räihä.

Erän loppu pelattiin enää pois alta ja suunnattiin katseita jo huomiseen kotiotteluun JHT:ta vastaan. Maalivahtien torjunnat olivat lopulta 33-34 Samu Mäkinen ensin mainittuna.

Näistä asetelmista kohti huomista.


154 views0 comments

Recent Posts

See All
Ice Hockey Game
bottom of page