top of page
Ice Hockey Game

Pyry maksoi potut pottuina Nokialla

Pyry oli tänään illan isäntä, maksettuaan joulukuiset kalavelat Haukoille Järvenpään murskatappiosta. Samanlaista murskausta ei tästä pelistä tullut, mutta Haukat hävisi ottelun niillä kuuluisilla pienillä marginaaleilla. Kriittisemmät virheet kostautuivat armotta, eikä Pyryn tasoinen joukkue jättänyt niitä käyttämättä. Peli-ilme oli toisesta erästä lähtien ajan tasalla, mutta se ei toki tappion hetkellä kauheasti lohduta.



ENSIMMÄINEN ERÄ


Nokian iltamat alkoivat odotettuun tapaan vauhdikkaasti. Pyry tuli otteluun melkoisella kiukulla, sen verran tuoreessa muistissa edellinen kohtaaminen ilmeisesti oli.


Ottelun avausmaali nähtiin jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun kotijoukkueen Lassi Korpela hyödynsi armotta Haukkapuolustuksen heikon avauspelin, joka jäi omien jalkoihin ja vapautti Korpelan läpiajoon. Varma sijoitus alakulmaan ja avausmaali oli valmis.


Pyry jatkoi aktiivista tekemistä, joka pakotti Haukat ottamaan jäähyn ajassa 7.49. Pyry pisti klinikan pystyyn, mutta Haukat selvitti mallikkaasti ensimmäisen alivoimansa. Heti perään jouduttiin kuitenkin jälleen alivoimaiseksi, jota Pyry ei jättänyt hyödyntämättä. 2-0 maalin iski hyvän kuvion jälkeen suoraan poikittaissyötöstä jälleen Lassi Korpela. Tähän maaliin saatiin myös syöttäjät, jotka olivat Valtteri Välimäki ja Niko Lamminsivu.


Pyry ei antanut yhtään armoa, joukkueen pyöritellessä Haukkapuolustusta myös toisen maalin jälkeen melko rajusti tasaviisikoin. Haukkojen ei auttanut kuin yrittää purkaa kiekkoa pois ja iskeä vastaan sen minkä jaloista pääsi. Pariin kertaan Haukatkin pääsivät melko vaarallisesti Pyryn alueelle, mutta tekopaikoille pääseminen olikin sitten hieman haastavampaa.


Pelin kuva ensimmäisessä erässä oli melko selkeä. Pyry hallitsi, Haukat yrittivät tehdä kiusaa. Välillä vapautuneesti pelanneen sarjaykkösen myllytys oli tasaviisikoin kuin ylivoimaa. Haukat kuitenkin pääsivät iskemään myös yhdestä harvasta vaarallisesta hyökkäyksestään, kun hieman lepsusti pelannut Pyry-puolustus päästi Haukkojen Arttu Virtasen laidasta karkuun, joka painoi kiekon lopulta Pyryvahti Ossi Mäkisen längeistä maaliin. Syöttöpiste merkittiin Vikke Terholle.

Enempää maaleja ei erässä enää nähty, joten erätauolle lähdettiin Pyryn johdossa 2-1. Maalivahtien torjunnat menivät melko murskaavasti Haukkojen Matti Fingerroosille 16-4, joka kuvasi hyvin ensimmäistä erää.


TOINEN ERÄ


Toiseen erään tuli ryhdikäs Haukat, jotka olivat selvästi aktiivisempia ja terävämpiä kuin ensimmäisessä erässä. Haukat väläyttivät nopeuttaan ja hyökkäykseen lähtöään ajassa 28.42, kun Leevi Leipijärvi ja Lari-Henrik Posti pääsivät kuin varkain polkemaan 2-1 hyökkäykseen. Leevi Leipijärven kaunis, maltilla annettu tarjoilu tavoitti Postin lavan, joka toimitti paketin perille vuorenvarmasti.


Haukkojen hyvä tekeminen jatkui, eikä ensimmäisen erän kaltaista Pyryn jyräystä jouduttu enää todistamaan. Pyry oli kuitenkin koko ajan vaarallinen, joka todistettiin kolmisen minuuttia Haukkojen tasoituksesta. Hyvän vaiheen jälkeen viivasta ammuttu kiekko löysi Lassi Korpelan lavan jo kolmannen kerran tänään, joka ohjasi kiekon taidokkaasti ohi Matti Fingerroosin. Näin Pyry siirtyi jälleen kuskin paikalle. Syöttöpisteille pääsivät Valtteri Ylitalo ja Lauri Salmi.


Erän loppu mentiin melko tasaisissa merkeissä, Pyryn ollessa edelleen aavistuksen aktiivisempi osapuoli. Erä oli kuitenkin Haukoilta selvästi parempi kuin ensimmäinen. Loppuerän ainoa tilastomerkintä oli Vikke Terhon kaksiminuuttinen. Maalivahtien torjunnat toisen erän osalta menivät Matti Fingerroosille 12-7.


KOLMAS ERÄ


Kolmannen erän tahti oli edellisen kaltainen, Haukkojen tullessa erään hyvällä vauhdilla. Pyry otti heti alkajaisiksi estämisjäähyn, mutta Haukkojen ylivoima tällä kertaa luvattoman kepeä esitys.


Tasaviisikoin molemmilla oli hyviä hetkiä, Haukkojen ollessa selkeästi parhaalla jalalla liikkeellä, mitä koko ottelussa aiemmin. Erän edetessä Haukat laittoivat pedaalia lattiaan, kuten tässä kohtaa peliä ja ennenkaikkea sarjaa on ainoa tapa selvitä. Puolittaisia paikkoja siunaantui hyvä määrä, mutta sinne kriittisille sektoreille ei aivan päästy huseeraamaan, Pyryn puolustuksen ollessa myös hyvin organisoitu ja vahva.


Haukat joutui alivoimaiseksi erän puolivälissä, mutta joukkue taisteli alivoiman hyvin. Vastavuoroisesti Oranssi pääsi välittämästi alivoimansa jälkeen testaamaan omaa ylivoimaansa Pyryn ottaessa turhan väkivaltaisuusjäähyn maalinedustalla. Ylivoima petti kuitenkin raskaasti, Pyryn päästessä heti hallitsemaan tilannetta ja iskemään alivoimaisena. Hienosti pienpelinsä voittanut Lauri Salmi pääsi ajamaan maalille ja antoi Haukkapakiston nenän edestä namupassin suoraan Valtteri Ylitalon lapaan, joka iski kiekon varmasti takatolpalta nuottaan. Toinen syöttöpiste saatiin Jesse Kylmäniemen sarakkeeseen.


Näyttävä alivoimamaali antoi Pyrylle melkoisen eforttipiikin, jonka turvin se suorastaan pilaili Haukkojen ylivoimaviisikon kustannuksella Haukkojen puolustusalueella. Haukkojen pari puolittaista lähentely-yritystä eivät tarjonneet vierailijoille juurikaan lohtua ylivoimaansa.


Haukat kaivoivat itselleen lopullista kuoppaa ajassa 56.23 Henri Saavalaisen tämäniltaisen kasetin tullessa elinikänsä päähän, joka eskaloitui päähän kohdistuneena taklauksena ja sitä myöten pelirangaistuksena. Samassa tilanteessa Pyryn Ossi Mäkinen otti myös kakkosen tultuaan keskustelemaan tilanteesta ei-niin-rakentavasti.


Pyry-ylivoima sommitteli muutaman varsin mallikkaan näköisen kuvion, mutta suurin maalintekokiima loisti poissaolollaan. Puntit tasoittuivat vielä erän lopussa Pyryn ottaessa estämisrangaistuksen.


Haukat yrittivät tietenkin loppuun saakka ottamalla maalivahdin pois, mutta tässä kohtaa se tuli tekemättömään paikkaan, eron ollessa kaksi maalia. Lopussa aukesi silti vielä pari melko vaarallista paikkaa, mutta lukemia ei saatu kaunisteltua niidenkään turvin.


Näin alkua lukuunottamatta melko tasainen ja viihdyttävä kamppailu meni isäntäjoukkue Pyryn sulaksi hattuun, jolla se kuittasi joulukuisen nöyryytyksen Järvenpäässä.


Maalivahtien torjunnat kokonaisuudessaan 21-40 Matti Fingerroosille.


Tästä otetaan opiksi ja valmistaudutaan kauden kahteen viimeiseen runkosarjapeliin kotipubissa, kun vastaan tulee rakkaat paikallisvastustajat Hunters ja Titaanit.


Niihin aletaan valmistautumaan N-Y-T.

125 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


Ice Hockey Game
bottom of page