Virkiä otti Lapuan illassa pohjalaiseen tapaan niskalenkin Haukoista, fyysisen ja tiukan mittelön päätteeksi, joka ratkesi loppusuoran maaliin vain reilu minuutti ennen loppua. Haukkojen tekeminen oli silti hyvää ja työteliästä, tällä kertaa homma kaatui tehokkuuden puutteeseen kriittisillä hetkillä. Myöskin Roope Koskisen loukkaantuminen kuusi minuuttia ennen loppua toi peliin oman dramaattisuutensa. Näin Virkiä johtaa sarjaa otteluvoitoin 2–0 ja on voiton päässä jatkopaikasta.
ENSIMMÄINEN ERÄ
Lapuan illan ensimmäinen erä tarjosi vauhdikasta lätkää, joka oli suoraa jatkumoa eiliseen rypistykseen. Molemmille siunaantui hyviä maalipaikkoja, joista molemmat osuivat kertaalleen. Haukkojen maali syntyi ylivoimalla, liki täsmälleen erän puolivälissä. Maalintekijänä oli Lari Posti, joka viimeisteli Markus Lahtisen upeasta poikittaissyötöstä, mikä hämäsi niin Virkiän alivoimanelikon kuin myös maalivahti Nikun ja etukulma jäi apposen auki. Toinen syöttäjä oli Vertti Sieppi.
Virkiän vastaus tuli pari minuuttia myöhemmin, Lauri Latvalan lauottua kiekon viivalta ruuhkaan, josta se löysi tunnelinsa verkon perukoille. Syöttöpisteille pääsivät Juho Himanka ja Aleksi Sarkaranta. Näin ottelu oli tasalukemissa 1–1.
Sitten oli Virkiän vuoro toteuttaa tätä jääkiekon ikävämpää puolta, kun Virkiän Janne Riihimäki touhusi laidan vieressä ulosajoon johtaneita asioita. Tällä kertaa ketään ei onneksi tarvinnut kantaa kaukalosta ulos ja peli jatkui Haukkojen viiden minuutin ylivoimalla. Tätä etsikkoaikaa Haukat eivät kuitenkaan kyenneet hyödyntämään.
Virkiä pääsi vielä erän aikana kahdesti ylivoimalle, mutta lisämaaleja ei nähty myöskään kotijoukkueen osalta. Näin erä taputeltiin lukemissa 1–1. Maalivahtien torjunnat jakautuivat lukemin 14–9 kotijoukkueen Juho Nikun eduksi.
TOINEN ERÄ
Toinen erä ehti vanheta nelisen minuuttia, kun Virkiä pääsi iskemään johtomaalin. Kiekko pelattiin pienen kimmokkeen kautta maalin edessä päivystävälle Jere Autiolle, jolla oli helppo työ iskeä kiekko nuottaan, pompusta hämääntyneen Roope Koskisen nenän edestä. Syötöt Tommi Rintasalolle ja Tuomas Autiolle.
Ottelu jatkui intensiivisenä ja vauhdikkaana, mutta tilastomerkintöjä ei saatu lisää kuin kahden rangaistuksen muodossa, jotka jakautuivat tasan. Toisen erän loppuun saatiin vielä pieni torikokous, joka ei kuitenkaan edennyt lapualaisten leipälajiksi painiksi, vaan seurauksena olivat pikkukakkoset mieheen. Näin toinen erä paketoitiin numeroissa 2–1. Maalivahtien torjunnat jakautuivat lukemin 8–18 vuorostaan Roope Koskisen nimiin.
KOLMAS ERÄ
Kolmas erä väännettiin tasatahtia ja asetelmat olivat selkeät. Haukat jahtasi, Virkiä yritti pelata järkevästi ja välttää suuria riskejä. Haukat saivat painettua peliä hyvin Virkiän päätyyn ja lopulta se palkittiin Jussi-Pekka Jokisen maalilla, kun mies nousi hienosti viivalta maalin kulmalle, jonne kiekko toimittui hieman onnellakin. Rystynosto takayläkulmaan sinetöi tasoituksen. Syöttöpisteille pääsivät Jere Ylikärppä ja Joonas Eerola.
Kova vääntö jatkui, kuten henkeen kuuluu. Molemmilla joukkueilla oli hyviä aihioita tekemisessä, mutta samalla näkyi myös ottelun tärkeys ja turhimpia riskejä kartettiin luonnollisesti. Haukat saivat ikävän takaiskun, kun maalivahti Koskinen loukkaantui pelitilanteen seurauksena ja maalinsuun otti haltuun Elias Pyyhtiä, vain kuusi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Peli näytti jälleen venyvän jatkoajalle, kun Virkiä onnistui räjäyttämään kotiyleisön kriittisessä paikassa ajassa 58.47. Tommi Rintasalo nousi oikealta laidalta vauhdilla ja laukoi kiekon tarkasti etuyläkulmaan, kenties aavistuksen vielä kylmälle Elias Pyyhtiälle, joka ei ehtinyt torjua erässä kuin kolme kertaa. Syöttöpisteille pääsivät Joonas Pohjasmäki ja Matti Kontteli.
Haukat ottivat tässä kohtaa luonnollisesti aikalisän ja yrittivät tasoitusta vimmatusti ilman maalivahtia. Uhkapelin tuloksena oli kuitenkin se todennäköisin, eli kiekko kaivettiin Haukkojen verkosta neljännen kerran Joel Sundin iskemänä. Näin ottelu Virkiän nimiin lukemin 4–2. Maalivahtien torjunnat jakautuivat 39–36 tandemille Koskinen-Pyyhtiä.
Näin Virkiä nappasi melko vahvan otteen Haukkaparvesta, jolla on nyt kolmen pakkovoiton rupeama edessään. Tehtävä on melkoinen vuori, mutta ei lainkaan mahdoton. Tämä on nyt nollattava ja alettava keskittymään jo maanantain koitokseen kotiluolassa.
sd